Siirry suoraan sisältöön

Kirjavalla satoisa vuosi

Lemin kirjava kasvatti tänä kisana runsaan sadon.

Lemin Jukasessa saatiin Lemin kirjavasta huippusato. Kuva Konsta Jukanen.

Lemin Jukasessa saatiin Lemin kirjavasta huippusato. Kuva Konsta Jukanen.

Lemin Jukasessa on Lemin kirjavaa kasvatettu ainakin viitenä kesänä. Tämän kesän sato on kaikista paras, Jaana Sinkko kertoo pellon laidasta.

– Muut lajikkeet nostimme jo aiemmin syksyllä, mutta Kirjavam varret olivat silloin vielä vihreitä. Annoimme varsien kuolla pois ennen perunoiden nostoa. Kuorikin ehti näin paksuuntua.

Ja mukulat kasvoivat isoiksi. Hyvänmakusita satoa tuli säkkikaupalla.

Jukasessa Lemin kirjava on myös saanut kesä kesältä enemmän kasvutilaa. Kuva Konsta Jukanen.

Jukasessa Lemin kirjava on myös saanut kesä kesältä enemmän kasvutilaa. Kuva Konsta Jukanen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *