Talviset viikot Valamossa juhlamattoa tekemässä

Lemiläis-lappeenranralainen Maija-Liisa Searle on yksi niistä noin 30 vapaaehtoisesta, jotka kirjoivat uuden juhlamaton Heinäveden Valamon luostariin. Hän oli myös pelastamassa melkein valmiin maton tulelta luostarin vanhan päätalon palaessa.

Ruusut, iirikset, syreenit, dahliat ja muut kukat hehkuvat yli 60 värisävyssä valkoisella pohjalla 7,65metriä pitkän ja 1,40 metrisä leveän maton reunoissa, maton keskuksessa loistaa punainen silkkisametti. Upea matto levitetään Valamon luostarikirkon lattialle pääsiäisenä ja jouluna, muulloin se pidetään visusti piilossa.

Kuvia matosta ja sen käyttöön ottamisesta on julkaissut ortodoksi.net-sivusto.

Vuonna 2012 valmistunut matto korvasi edeltäjänsä, jonka Venäjän keisarinna oli aikoinaan lahjoittanut Laatokan Valamoon. Tuo matto oli tiettävästi tehty Pietarin hovissa.

Sen kukkien loisto oli vuosien saatossa himmennyt, värit haalistuneet ja mattokin kulunut. Niinpä luostarissa tehtiin päätös tehdä matosta historiallinen toisinto – uusi matto, joka tarkasti jäljittelisi edeltäjäänsä.

Mutta nyt ei ollut hovin käsityöläisiä sitä tekemään, vaan mattohankkeen vetäjä tekstiilimuotoilija (AMK) Leila Frisk kutsui työhön vapaaehtoisia kädentaitajia.

– Olin jäänyt eläkkeelle kesällä 2004. Syksyllä oli Suuri Käsityökerho -lehdessä ilmoitus, jossa luostari etsi käsityötaitoisia ihmisiä mattoa tekemään. Tunsin homman omakseni, vaikken ortodoksi olekaan enkä käsityöammattilainen, Maija-Liisa Searle kertoo.

Monenlaiset käsityöt olivat kuitenkin espanjakielen lehtorina toimineelle Searlelle tuttuja lapsesta lähtien, ja ryijyjen tekijänäkin hän oli kunnostautunut. Niinpä hän vastasi ilmoitukseen.

– Marraskuussa 2005 Leila soitti ja kysyi. voinko tulla. Olin tuolloin Azoreilla, mutta vuonna 2006 olisin jo päässyt. Hankeen rahoitus oli kuitenkin tuolloin vielä auki, ja työ alkoi vasta loppuvuodesta 2007. Minä itse aloitin talvella 2008.

Maija-Liisa Searlella on albumissaan kuvamuistoja maton teosta. Niitä on mukava verestää vapaa-ajan asunnolla Lemin Vuolteenkannaksella.

Maija-Liisa Searlella on albumissaan kuvamuistoja maton teosta. Niitä on mukava verestää vapaa-ajan asunnolla Lemin Vuolteenkannaksella.

Searle muistaa pimeän sunnuntai-illan, sen kun hän laskeutui linja-autosta luostarin pysäkillä ja kahlasi paksussa lumessa hotellin respan ovelle, josta laatikosta löytyi avain majoitushuoneeseen.

Maanantaina alkoivat työt. Ensimmäinen päivä oli koepäivä, jonka aikana katsottiin, kelpasiko työn jälki vaativaan maton kirjontaan.

– Kun päivä päättyi, Leila sanoi että voin jäädä.

Joillain kokeeseen meni kaksi päivää, osa joutui palaamaan kotiin. Mutta noin 30 naista läpäisi testin, heistä tusina jatkoi säännöllisemmin viisi talvea kestäneessä urakassa. Searle kuului uskollisiin.

Kirjojia oli eri puolilta Suomea, eri ammattien edustajia. Oli koneinsinööri Oulusta, taidehistorioitsija Firkarsista, museovirkailija Turusta, apteekkari jostain päin Suomea. Ainoa käsityöammattilainen oli Ilomantsista ja Searle oli tietääkseen ainoa eteläkarjalainen.

Yhtä aikaa töissä oli enintään neljä  naista, sillä matto oli kahdessa telineessä, ja yhden telineen ääreen mahtui yksi tai kaksi kirjojaa, työn vaiheesta riippuen.

Hiljaista ja

tarkkaa työtä

Kirjottava reunus oli 40 senttiä leveä. Sama kuvio toistui reunuksessa kuusi kertaa, mutta värit kuviossa vaihtuivat. Kirjojaa vaihdettiin samaan kuvioonkin, jotta kädenjäljet sekoittuivat ja lopputulos pysyi tasaisena.

Kirjojat tekivät kahdeksantuntisia työpäiviä yhden tai kahden viikon jaksoissa ruoka- ja majoituspalkalla.

– Työt alkoivat kahdeksalta aamulla ja viimeistään kello 20 piti lopettaa. Meitä kehotettiin pitämään taukoja ja ulkoilemaan keskellä työpäivää, Maija-Liisa Searle kertoo.

Työtä tehdessä taustalla soi ortodoksimusiikki, mutta muuten työskentely oli hiljaista ja keskittynyttä. Vaativien kuvioiden kirjonta ei sallinut rupattelua työkavereiden kanssa.

Kesäisin ei mattoa tehhty, vaan ainoastaan syksystä kevääseen. Maija Liisa Searle teki viikon jaksoja kevättalveen 2012 saakka. Hän ei ole kirjannut työtuntiensa määrää, eikä laskenut tekemiään pistoja.

Jos kaikki noudattivat tarkkaan Leila Friskin tietokoneella tekemää työohjetta, kirjonta vaati 1.133.568 pitkä-vino-gobeliinipistoa, Ortodiksi.net -sivusto kertoo. Ahkerimmat taisivat siten pistellä neulalla noin 100.000 kertaa.

– Rankinta oli nyörien ompelu maton ympärille, siinä meinasivat sormet mennä verille, Maija-Liisa Searle sanoo.

Tulipalo oli niellä

työn tuoksen

Mutta ei sekään niin rankkaa ollut kuin se, mitä tapahtui sunnuntaina 18. maaliskuuta 2012, jolloin matto oli lähes valmis.

– Menin linja-autolla Valamoon iltapäivällä, se oli aurinkoinen pakkaspäivä. Kun sunnuntaina ei tehty töitä, läksin kävelylle hautausmaalle päin. Isä Sergei tuli vastaan, hän oli palaamassa omalta kävelyltään, Maija-Liisa Searle muistelee.

Kun Searle palasi takaisin, luostarille kohtasi outo näky: isä Sergei kantoi tauluja lumihankeen.

– Ajattelin, että onko isä Sergei tullut hulluksi, mutta sitten näin savun nousevan vanhan päätalon yläkerroksesta, juuri sieltä missä me mattoa teimme. Isä oli jo hälyttänyt palokunnan ja pelastustyöt olivat käynnissä.

Silloin Searlelle tuli hätä.

– Se matto, se matto! minä huusin. Joku mies vastasi, että mitä sinä matosta, mene hälyttämään ihmiset pois vierastaloista, ne on tyhjennettävä.

Searle totteli, ja tehtävän tehtyään hän palasi palavalle talolle. Hän löysi maton lumihangesta. Sen oli joku pelastanut talon alakerrasta, jonne se oli aiemmin talvella jo tuotu osien yhteen liittämistä varten.

– Sain jonkun toisen kantamaan maton kanssani sisälle, valkoisen vierasmajan eteiseen. Mutta sekin talo oli tyhjennettävä, ja matto oli heitetty takaisin hankeen.

Maija-Liisa Searle seisoi jo pimentyneessä illassa pihassa, jossa hälytysajoneuvojen valot vilkkuivat kuin discovalot ja ilma täyttyi savusta ja ihmisten huudoista.

– Haeskelin apua, mutta en saanut ketään. Aloin itse raahata valtavan painavaa mattokääröä ylös liukasta mäkeä, ja sain kuin sainkin sen vietyä hotellin respaan. Sitten loppuivat voimat ja minä vaivuin mattokasan päälle vapisemaan.

Leila Frisk tuli Kuopiosta paikalle ja kiitteli, kun matto oli saatu turvaan. Vierasmajojen asukkaat majoitettiin hotelliin. Maija-Liisa Searle nukkui seuraavan yön hotellissa; juhlamatto oli käärönä hänen sänkynsä vieressä.

Keisarin matto

jäi liekkeihin

Vanhan päärakennuksen yläkerta tuhoutui palossa kokonaan.Yläkerroksen mukana paloivat juhlamaton kirjontatelineet ja myös pieni Keisarin matto, jonka valmistuksen Maija-Liisa Searle oli aloittanut.

Tulipalo koetteli hänen voimiaan siinä määrin, että hän ei enää ottanut osaa maton viimeistelyyn. Matto otettiin käyttöön helatorstaina 16. toukokuuta 2012.

Sitä käytetään luostarikirkossa vain pääsiäisenä ja jouluna, muulloin se on varastossa. Vanha juhlamatto on esillä Valamon museonäyttelyssä.

 

 

 

Vastaa