Siirry suoraan sisältöön

Lemin verot pysymässä ennallaan

Lemin kunnanhallitus esittää maanantaina kokoontuvalle kunnanvaltuustolle tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien pitämistä ennallaan.

pappila

Lemin kunnallisveroprosentti on maakunnan korkein, 22 prosenttia, joka on ollut voimassa tämän vuoden.

Yle on tehnyt valtakunnallisen vertailun kuntien saamista verotuloista vuonna 2019, jolloin Lemin veroprosentti oli 21. Jutussa verrataan asukaskohtaisia verotuloja ja valtionsuuksia.

Vaikka Lemin veroprosentti oli jo tuolloin kohtuullisen korkea, asukaskohtaiset verotulot olivat 193:nneksi suurimmat Suomen 311 kunnasta – 3.359 euroa asukasta kohti.

Lemin suhteellinen asema parani hieman, kun verotuloihin lisättiin valtionosuudet. Yhteissummakin 5.556 euroa asukasta kohti jäi silti maan keskiarvon alapuolella.

Ylen jutun Lemin ja kaikkien muidenkin kuntien verorahoituksesta voit lukea tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *