Muualt

Silmät vuotaa, hankeen hukkuu – Mäntyperän kuulumisia

30.3.2012

Mäntyperällä kesäaika pimensi pihan. Koko talvikauden pihaa valaisivat värikkäät valot, jotka tuskin ketään suuremmin täällä korvessa ärsyttivät. Nyt kun sitten kesään siirryttiin kylmän pohjatuulen ja lumituiskun myötä, eukko kahlasi vetelemään johtoja irti pistorasioista.

(jatkuu)

Savitaipaleen musiikkikoulu juhlii

21.3.2012

Metronomi on ehtinyt tikittää Savitaipaleen musiikkikoulussa jo 40 vuotta. Sen kunniaksi  Savitaipaleen Musiikinystävät järjestää juhlakonsertin Savitaipaleen liikuntatalolla sunnuntaina 1. huhtikuuta. (jatkuu)

Paimensaari kutsuu taiteen ääreen heinäkuussa

13.3.2012

Art Paimensaaren tiloissa Savitaipaleella järjestetään  1. – 29.7. 2012 Savitaipaleen Kansantaide ry:n näyttelyn toinen osa, isäntäparin Eeva Jokipelto-Matti J. Rautio viiden taiteilijan osasto.

Matti J. Rautio: Kaislikossa suhisee.

(jatkuu)

Sirkustemppuja Virkiöitten iloksi

11.3.2012

Kun Heitlahen Virkiät kokoontuivat torstaiseen tapaansa, saivat he nähdä uskomattoman sirkus-shown.

Simo Pessan jonglööraus palavilla soihduilla oli viisainta tehdä ulkona. Kuva: Sirkka-Liisa Vaalivirta.

(jatkuu)

Rastaan rengas toi terveiset Italiasta

10.3.2012

Yli 2.000 kilometrin takaa lensi laulurastas Suomeen, päätti elämänsä Suomenniemelle ja luovutti renkaan jalastaan savitaipalelaiselle Raili Saalastille.

(jatkuu)

Tuukka Waris hopeiseen finaaliin

9.3.2012

Taipalsaarelainen Tuukka Waris seuraa isoveli Petterin jälkiä harmonikkamenestyksessä. Viime viikonlopun harmonikkaristeilyllä hän soitti itsensä hopeisen harmonikan finaaliin.

9-vuotias Ronny Sandström (vas.) Lappeenrannasta selvitti tiensä semifinaaliin saakka, samanikäinen Tuukka Waris sai finaalipaikan. Kuva: Sirkka-Liisa Vaalivirta.

(jatkuu)

Pitkiä pellavia Kurhilaan

9.3.2012

Ensi kesänä Taipalsaaren Kurhilan seutuvilla kasvaa takuulla valtakunnan pisimmät pellavat. Sen kävi laskiaisena varmistamassa Sarin ja Jarmon jättipitkässä ja mutkaisessa mäessä runsaat 40 henkeä.

Talon nuori isäntä Robin laski Anja-mummon alas, ylös auttoi sitten pappa Teuvo Ramula. Taustalla varmistaa Anja Hyrkkänen. Kuva: Sirkka-Liisa Vaalivirta.

Vetkutuksen mestari – Mäntyperän kuulumisia

2.3.2012

Olettekos kuulleet vanhaa sanontaa ”kyllä susi syitä löytää”? Mäntyperän eukko ei tiedä, mihin se niitä syitä löytää tai tarvitsee, mutta omalla kohdalla on tullut kyllä aika tutuksi moinen touhu.

(jatkuu)

Varpuset lehahtavat Männistön katolle

27.2.2012

Välijoen Männistön katolle Savitaipaleella lehahtaa perjantaina varpuslauma. Silloin saa ensi-iltansa nuorisoseuran näytelmä Kattovarpuset.
(jatkuu)

Aino Uskilla tilkut löytävät paikkansa

2.2.2012

Juomme venäläistä vihreää teetä Aino Uskin työtiloissa Savitaipaleen Osuuspankin yläkerrassa. Kaikki paikat ovat täynnä erilaisia tarvikkeita, seinusyaa vasten nojaavat erikokoiset kankaanpainantaan tarvittavat kehikot, ja tuolin alla on paperipino, joka kätkee kuivattuja heiniä ja saniaisia.

Aino Uski loihtii tilkuista mekkoja. Kuva: Sirkka-Liisa Vaalivirta.

(jatkuu)