Siirry suoraan sisältöön

Kaikki laulavat Lemillä taas

Laululla on Lemillä vahvat perinteet ja siksi laulu kantaa myös alkaneen kesän Lemin musiikkijuhlia. ”Kaikki laulaa” -teemalla 29.7.-1.8.2010  järjestettävät juhlat pitävät sisällään myös kamarimusiikkia ja jazzia.
– Lähtökohtana on korkeatasoisuus, oli kyse kamarimusiikista, jazzista, oopperasta tai liedistä, sanoo juhlien taiteellinen johtaja Päivi Loponen-Kyrönseppä.
Korkeatasoisesta ja monipuolisesta ohjelmistosta vastaavat mm. sopraano Johanna Rusanen-Kartano, baritoni Ville Rusanen, laulaja ja säveltäjä Sari Kaasinen, saksofonisti Jukka Perko ja juhlien vuoden taiteilija – säveltäjä ja pianisti Kirmo Lintinen.
Lintinen esittää omia ja suosikkisäveltäjiensä teoksia juhlien avajaiskonsertissa ja häntä kuullaan myös ulkolimakonsertissa ja päätöskonsertissa sekä Jukka Perkon yhtyeen kanssa lauantai-illan jameissa.
Johanna Rusanen-Kartano tulkitsee Kirmo Lintisen nykysäveliä ja muita suomalaisia säveltäjiä, esittää torikonsertissa oopperaa ja päätöskonsertissa 40-luvun glamour-henkistä viihdemusiikkia.
-Torilla lauantaina hänen esittämänään kuullaan, miltä kuulostaa Carmen-oopperan Habanero savoksi – ja miten sopraano selviytyy tästä mezzosopraanon kappaleesta, paljastaa Päivi Loponen-Kyrönseppä, mezzosopraano.

Päivi Loponen-Kyrönseppä (vas.) on mezzosopraano ja juhlien taiteellinen johtaja, Sari Kaasinen esittää Lemin ja lähiseudun kansanmusiikkia kotiseutumuseolla kotiseutuyhdistyksen järjestämässä ilmaiskonsertissa,.

Jukka Perkon saksofonia kuullaan lauantai-illan jamien lisäksi sunnuntain musiikillisessa jumalanpalveluksessa, missä hänen virsitulkintansa ovat vastapainona lemiläisten neliääniselle veisuulle.
Lemin kotiseutuyhdistys tarjoaa perjantai-illan kansanlaulutapahtuman, jossa Sari Kaasinen laulaa ja laulattaa Lemin ja lähiseutujen osin unhoon painuneita kansanlauluaarteita.
-Omista juurista ja perinteestä lähtevä on parasta, Sari Kaasinen korostaa.

Musiikkijuhlista tarkemmin  www.leminmusiikkijuhlat.fi