Mäntyperän kuulumisia – Yökonsertin aikaa

Läntisellä taivaalla odottaa pehmeä pilviharsoinen peti aurinkoa, joka on paahtanut ja hymyillyt itsensä uuvuksiin päivän mittaan. Kuin kiireisen päivän kaupan kassa, jolta hymy ei saa hyytyä, eikä ystävällinen sana puuttua. Ihan näyttää siltä, että hyvin tyytyväisenä aurinko laskeutuu levolle, vetää hitaasti ylleen tumman kuusikon peitteen, iskee vielä silmää sieltä, hyvää yötä, huomenna taas tavataan! 

Luonto on hiljennyt hetkeksi. Hyttyset tanssivat viimeisessä valokiilassa ja sammakot pulpauttelevat renkaitaan lammen pintaan. Vain kosken tasainen kohina sekoittuu Mäntyperän eukon korvien yhtä tasaiseen tinnitukseen. Ihana tämä hiljainen hetki, jolloin koko ajan odottaa jotakin tapahtuvaksi, ja ellei mitään tapahdukaan, niin hyvä näin.

Keltasirkku on ollut vaiti monta päivää, sillä on kiireinen pesintä menossa aukon pensaikossa. Nyt se nousee kuivuneen koivun latvaan, nostaa nokkansa kohti koko ajan kalpenevaa taivasta ja laulaa oman vienon suvivirtensä: tsir-tsir-tsir-tsiiiih. Punarinta lurittaa varovasti, ettei herättäisi juuri nukahtaneita poikiaan, mutta laulurastas, tuo taitavista taitavin ei kainostele nytkään. Se heittäytyy kilpasille satakielen kanssa, ja eukon mielestä vie voiton mennen tullen. Jos Tornien taistossa keväällä sattuisi laulurastaan kanssa sopimuksen aikaan saamaan, niin tässäkin tornissa havaittaisiin äänen perusteella koko lintukirjallinen laulajia!

Lehtokurppa sairastaa kesäflunssaa. Alakuloisena se kiertelee tonttinsa laitoja, aivastelee ja kurluttelee kurkkuaan selväksi, mutta laulajaksi tuosta ei ole. Lammelta kuuluu hyvin vaimeasti joutsenemon hyvän yön kuiskaus, pientä hellää jokellusta vain, kun se ottaa poikansa siipien suojaan. Selkälokki kaartaa tornin yllä äänettömin siivin, vilkaisee olkansa yli tänne ja tuonne, yöpalaako etsinee. Aukon takana korkeimman kuusen latvassa käkättää outo lintu, jo monta päivää eukkoa kiusannut.

Kiikarit eivät yllä siihen kunnolla. Se on varista pienempi, rastasta suurempi ruskeahko lintu, joka viipyy aina tunnin verran  lepopuussaan, ja pudottautuu sitten kuin pommi juuri tiettyyn paikkaan metsän reunassa. Olisiko pöllö, entä kurppa? Outolintu kuitenkin varmasti. Aika oudolta näyttää sekin, kun hiljalleen yltyvässä yökonsertissa kuuluu äkkiä haarapääskyn tirskahdus, kas tuossa se lentää hyttysparvien keskellä nokka ammollaan, sillä tavoin se vain paistikas suuhun lentää!

Käki kukahtelee jossain hyvin kaukana. Mustarastas virittelee huiluaan viimeiseen yösoittoon. Harmaa halla leyhyttelee helmojaan veden partaalla, ei sentään nouse rantamaille vaan uupuu sekin vain tanssahtelemaan hiukan. Ehkä on eukonkin aika kopistella alas tornista, siirtyä seinien sisään ja peiton alle aamua odottamaan.

On se kumma miten erilaista on olla tornissa yöllä kuin aikaisin aamulla. Luonto käy nukkumaan yhtä väsyneenä ja tyytyväisenä, kuin päivän puuhissa itsensä  uuvuttanut ihminen, mutta voi sitä riemun ja reippauden määrää, mikä aamulla pihapiirissä vallitsee! Lintujen ahkeruudesta jos saisi edes hitusen itseensä, niin juoksujalkaa hommat hoituisivat.

Tai ehkä ei. Kun kuuliaiset ja ahkerat ihmiset kylvivät porkkanaa ja tekivät kurkkupenkkiä, panivat pottua harson alle, niin tämä eukko taivasteli jäisiä järviä pohjoisessa, lumisia tuntureita ja pienen pieniä silmuja tunturikoivuissa. Kotiin tultuaan huomasi, ettei kasvimaalle ole enää asiaa kuin viikatteen kanssa. Siellä ne nyt rehottavat taas puolimetriset rikkaruohot. Olkoot. Eihän siellä oikein enää pärjäisikään, kun ei kestä pää ei selkä, ei taivu kinttu ei kipeät sormet. Mieli se vaan lepattelee kaikenlaisen turhuuden perässä levottomasti kuin perhosen siivin. Ja noissapa tuota ihmettä riittääkin , perhosissa.

Kun tässä villissä pihassaan luonnon ihmeitä seuraillessaan ajatus kulkee joskus sattumalta kivikylien ihmisiin niin jotenkin tulee haikea olo. Tuntuu, että tämä rahallisesti köyhä elämä on kymmeniä kertoja rikkaampaa kuin shoppailevien ja sisustavien metelissä elävien ihmisparkojen oma. Säälittävät ne ihmispolot. Mutta silleenkin on aika metkaa, että useimmilla on kuitenkin valinnan vara, ihan omasta vapaasta tahdosta ovat kaupunkiin halunneet. On sitä tavannut sellaisiakin ihmisiä, joita hiljaisuus ahdistaa. Tosi hyvä, että voidaan jokainen oma konserttimme valita, nautitaan siis!

Terveisin Mäntyperän eukko

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *