Neidonkorento kuin sadusta

Metallisen sinivhreänä hohtava kookas, lähes viisisenttinen, leveäsiipinen neidonkorento on juhlavimman näköisiä korentojamme. Koko ruumis on sähkönsininen, mutta väri vaihtelee valon tulokulman mukaan ollen välillä smaragdinvihreä.

Neidonkorento virtapaikan yllä on kuin sadun keiju. Kuva: Markku Piipponen.

Sen lento on merkillisen hidasta, hyppelehtivää lepattelua, joka kiinnittää muidenkin kuin korentoharrastajien huomion. Poiketen erilaissiipisten, kuten ukonkorentojen lennosta, jotka ovat mestarilentäjiä helikopterimaisine lentokuvioineen. Neidonkorento rakastaa pieniä kirkasvetisiä puroja, ja toukka vaatii virtaavaa vettä. Lepatteleva neidonkorento ei lähde kovin kauas virtapaikoista. Tosin näen korennon vuosittain myös pihallamme. Matkaan olemattomaan ojapahaiseen on parisataa metriä.

Olin jo pitkään ajatellut tutustua lähialueen pienvesiin korentoja kuvatakseni. Pienehköjä puroja löytyy Pohjois-Salpausselän alueelta riittämiin. Nyt siihen tarjoutui tilaisuus päivystysreissulla Mäntyperällä Savitaipaleella. Puhdasvetisen Virmajoen luonnonuoma, josta osa virtaa Mäntyperän myllyn, entisen Loisan myllyn kautta Virmajärveen, osoittautui oivalliseksi kuvauspaikaksi.
Kävelin myllysillan yli, josta näin alapuolellani välkehtiviä tumman sinivihreitä neidonkorentoja lepattelemassa veden pinnan yläpuolella useita samanaikaisesti. Kaikki näkemäni neidonkorennot olivat koiraita. Naaraat olivat piilossa rantaheinikossa. Koiraat pitivät tarkoin kiinni reviireistään, jotka käsittivät tietyn oksantyngän tai veden yläpuolisen kiven. Yhtäläissiipinen neidonkorento on lähisukulaisensa immenkorennon tavoin ainoa korento, jolla havaitaan selviä pariutumisrituaaleja ja reviirin puolustamishyökkäyksiä. Pitkäikäiset neidonkorennot lentävät kesäkuun alusta syyskuun puolelle.

Viivyin myllysillan alapuolisilla kivillä parisen tuntia,  ja ne olivat antoisia, vaikka kuvausasennot olivat hankalia. Kyynärpäät vedessä ja paljain jaloin se kuitenkin onnistui. Yksi neidonkorento luuli ehkä minua kilpailijakseen ja hetken lepateltuaan edessäni laskeutui makro-objektiivin päälle. Siinä sitten ihmettelimme toisiamme. Muistikuva mielessäni on kuitenkin lähes ikuinen.
Ei ole ihme, että Yrjö Kokko kirjoitti liikuttavan sadun Pessi ja Illusia ankeina sotavuosina. Sadun peikko Pessi ei voi
olla rakastumatta sateenkaaren päältä laskeutuvaan Illusiaan, joka on neidonkorennon kaltainen keiju.

Markku Piipponen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *