Kelpaisi varmaan liito-oravallekin

Yhtenä aamuna viime heinäkuussa eukkomamma löysi ulkorappusiltaan päättömän liito-oravan. Mistä se oli siihen tullut ja kenen tuomana, on arvailujen varassa, mutta siitä eukkomamma on varma, että siihen liittyi sanoma.

Eukkomamma hävitti – tai siis hävitytti – raadon, kuten on tehnyt kaikille niille hiirille, rotille ja rusakonpoikasille, joihin pihapiirissään on törmännyt. Kun eukkomammalla on kissa, joka vastoin kaikkia eläin- ja luonnonsuojelijoiden ohjeita kulkee vapaana. Kuten tekevät naapureidenkin kissat.

On eukkomamma sille sanonut, että rottia ja hiiriä ja myyriä saat hävittää, mutta älä koske lintuihin, kärpppiin tai oraviin. Mutta ei se aina kuuntele, ja liito-oravista ei eukkomamma ole ymmärtänyt mainita. Siis mikään ei vieläkään todista, että oma kissa olisi purrut pään liito-oravalta. Onhan se voinut olla naapurin kissa. Ja onko kissa sen tappanut, ei sitäkään tiedä. Ja jos tietäisi, saattaisi eukkomamma tässä vedota toimittajan lähdesuojaan.

Mutta siihen sanomaan, minkä päätön liito-orava toi. Sitäkin eukkomamma on pyöritellyt mielessään, kun sekin on kovin omakohtainen, mutta toisaalta ei sittenkään. Nimittäin suunta, mistä liitis olisi voinut piharapulle lennähtää, on lähinmetsä, eukkomamman lähimaisema. Metsä, joka kirkonkylän kaavassa on merkitty rivitaloalueeksi ja jota meneillään olevassa kaavoitusprosessissa ollaan muuttamassa paritaloalueeksi, jotta tontit kävisivät kaupaksi.

Jos siinä lähimetsässä asuukin liito-orava, sinne ei voi rakentaa minkäänlaista taloa. Ihan liito-oravametsän näköistähän tuo metsikkö Lehtotien ja Uimintien välissä on – vanhoja kuusia ja tervaleppiä hylättyine oravanpesineen ja tikankoloineen, eikä kaukana Lahnajärven rantametsistä, joissa eukkomamman kuuleman mukaan on myös liito-oravia nähty. Tottahan eukkomamma on käynyt puiden juurella pällistelemässä, josko sieltä oravankakkoja löytysi, mutta huonolla menestyksellä – ainakin toistaiseksi. Eikä rapulle ole ilmestynyt uusia raatoja.

Lehtotien ja Uimintien välinen alue on kuusien ja tervaleppien maisemaa. Varmasti liito-oravallekin mieleen.

Mutta liito-orava tai ei, Lehtotien pieni lehtoalue olisi säästämisen arvoinen sellaisenaankin, eikä vain eukkomamman maisemana. Kirkonkylän alueella ei juuri puistoja ole hautausmaan ja kirkkomännikön ohella. Samaa kuivaa männikkökangasta on koulun ympäristömetsäkin, joka sekin on supistumassa asuinrakentamisen myötä.

Tervalepän ja kuusien sekainen lehto on biotyypiltään ihan toinen ja muistuttaa, kuinka märkä Lemin kirkonmäki on, kun lähteet pumppaavat vettä rinteisiin. Koululaisille se olisi oiva tutustumiskohde, joskin keväisin kovin märkä ja syksylläkin louhikkoinen. Mutta jonkinlaisen luontopolun sinne varmasti saisi.

Kun märät rinnetontit rakennetaan ja niille vedetään vedet ja viemärit, varmaa on, että nykykaavan mukainen säilytettäväksi toivottava lehtoalue jää vain toiveeksi; niin on käynyt Lehtotien toisellakin puolella. Lehtotien nimi on rakentamisen myötä kovin harhaan johtava – kuten on nykykaavan merkintä, että alueella pesii satakieliä. Ne muuttivat muualle, kun ranta-alue ”maisemoitiin”.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *