Siirry suoraan sisältöön

Golfkenttiä kiertämässä

Eukkomamma onnistuu olemaan poissa Lemiltä kovin usein, kun jotain tapahtuu. Kuten viime kesänä höyrylaivatapahtuman aikaan, nyt viikolla, kun säästöpankin kulman mäntyvanhus pudotti oksansa, ja sunnuntaina, kun Tapiolassa vietettiin elokuvapäivää ja muisteltiin höyrylaivatapahtumaa.

Mutta onneksi tieto kulkee eivätkä tapahtumat yhtä mammaa kaipaa. Tapiolakin oli kuulemma niin täynnä kuin entisaikaan teatteripäivillä. Nyt kerran taas todistettiin, että ei tarvitse olla kesä eikä loma, kyllä ihmiset Lemille tapahtumiin osaavat tulla ympäri vuoden.

Eukkomamma käytti viime viikon golfkenttien kiertelyyn – tosin sukset jalassa. Vannoutuneen jäähiihtäjänkin on syytä silloin tällöin ottaa tuntumaa mäkiin, ja Vierumäen golfkentän ympäri kulkee siihen sopiva hiihtolatu. Latukartassa se on merkitty helpoksi, ja kun tekee lisämutkan, päästään jo keskivaikean puolelle, mikä on eukkomamman asteikossa jo aivan huipulla.

Kunnialla ja kaatumatta selvittiin sekä ylä- että alamäistä, ja illat saattoikin istua lämpimässä vedessä suihkujen ja poreiden keskellä lihaksia pehmittäen, jos ei jaksanut uida varsinaisessa uima-altaassa. Ja ihan eukkomammaa varten Vierumäen allasosastolla on myös kylmäallas, jonka lämpötila vaihteli kolmesta ja puolesta neljään asteeseen.

Kun Vierumäen latu kiersi golfkentän ympäri itse kentälle menemättä, Hartolan kirkolla viitosen lenkin voi hiihtää viheriöiden laitoja kiertäen. Latu on Vierumäen latuakin parempi ja vaihtelevampi, ja luksusta eukkomammalle on se, että sille pääsee suoraan anoppilan pihasta. Suksitehtaan kulmilla on aina ollut upeat hiihtomaastot ja -mahdollisuudet, mutta miten mahtaa olla jatkossa, kun peltoset tehdäänkin Heinolassa?

Viheriöhiihdon jälkeen ehti vielä yhdeksi yön seuduksi Tampereelle – sekä eukkomammailemaan että nuoruusvuosien nostalgiaa nauttimaan opiskelukavereiden kanssa. Ohjelmassa oli mm. Beatles-tapahtuman päätöskonsertti kansainvälisine cover-bändeineen.

Lauantai-illan mittaan tuli meidän 50+ -rouvien kesken paljon puhetta työstä ja työoloista, työn ilosta ja ilottomuudesta. Jälkimmäinen on soluttautunut työpaikoille kautta valtakunnan,. Työn vaatimusten ja siitä saatavan tyydytyksen suhde tuppaa vääristymään, eikä työn sisältö ainakaan lehtialalla ole sitä mihin aikoinaan oppi ja minkä vuoksi alan valitsi. Eukkomamma havaitsi, ettei ole ratkaisuineen yksin. Saman irtisanoutumistempun toisaalla tehnyt kollega on ehtinyt kouluttautua työnohjaajaksi, miltä pohjalta hän saattoi sanoa, että kotirouvana ja kotimummona on aivan autuasta olla.

Puut notkuivat lumen alla myös Vierumäellä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *