Pitkä matka tilalliseksi

Eukkomamma on aiemminkin ihmetellyt lehtitalojen liki aggressiivista tilausmyyntiä ja sitkeyttä uusien lukijoiden saamiseksi. Menneellä viikolla se sai taas uusia muotoja.

Samana päivänä posti toi kaksi lehtien mainoskirjettä, joissa toisessa myytiin valtakunnan toiseksi laajalevikkisintä päivälehteä maa- ja metsätilojen omistajille ja toisessa metsäalan johtavaa julkaisua metsätilallisille. Ja molemmissa oli eukkomamman nimi ja osoite.

Kirjeet menivät saman tien takan sytykkeiksi, mutta sitten alkoi kalvaa epäilys: jospa minulla onkin jossain maa- ja metsätila, vaikka en sellaisesta tiedäkään? Joku olisi lahjoittanut omansa pois ajatellen, että näin voisi maatonta ilahduttaa. Olisihan se hienoa kuulua siihen porukkaan, joka omistaa maata ja mantuja, käydä katsastamassa puiden kasvua, opetella käyttämään raivaussahaa ja suunnitella ensiharvennushakkuita. Ja ehkä sitä oppisi EU-viljelijäksikin.

Vaan totuus taitaa olla kuitenkin, että ainoa omistus on tämä omakotitontti, ja sen kymmenkunta puuta ei taida ihan metsätilallista tehdä. Kasvimaata on sitäkin vähemmän.

Tokihan eukkomamma on parina kesänä viljellyt perunaa, Lemin kirjavaa, mutta viljelys, alle kymmenmetrinen perunapenkki on sekin ollut naapurin kasvimaalla parempien kasvuolojen turvaamiseksi. Ja siemenperunat on nyt jaettu pois niin tarkkaan, että ensi kesänä jää se ainoakin pois viljelystä.

Ja tulkoon nyt sanotuksi sekin, että kotieläimiä eukkomammalla ei ole kuin yksi kissa, kun peltohiirikin saatiin häädetyksi. Eli karjatalouslehtien kaupittelijat älkööt vaivautuko. Tai EU-tarkastajat. Ei ole edes korvalaputonta lammasta, jollainen on aiheuttanut hämminkiä Teräsbetonin Lemillä kuvatussa videossa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *