Koskikara näyttäytyi sittenkin

Savitaipaleen seudun luonnonsuojeluyhdistyksen ja Etelä-Karjalan lintutieteellisen yhdistyksen yhteinen koskikararetki sunnuntaina keräsi Kiesilänkosken tietämille kymmenkunta henkeä. Oppaaksi ja asiantuntijaksi oli pyydetty Ismo Hölsä, jolla on pitkä kokemus seutukunnan karakoskista.

Kuvassa ollaan Mätyperän padolla, Ismo Hölsä takana keskellä. Kuva: Sirkka-Liisa Vaalivirta.

Ismo Hölsä oli jo todennut, ettei Kiesilänkoskessa karaa ollut, joten ajettiin jonkin matkaa yläjuoksulle, paarustettiin umpihangessa rantaan ja nähtiin, että kaunis joki oli jo pitkälti sula, joten karoilla oli mahdollisuus majailla kauempanakin. Jatkettiin matkaa pienelle Lylyksen purolle; Ismo kertoi, että puro on pienestä koostaan huolimatta aina auki, ja iloisestihan tuo lirisi nytkin. Karaa ei nähty.

Kukaskoskella kuultiin jo ääni – koskikara piiloutui luultavasti sillan alle. Mutta kauempana sulassa souteli laulujoutsenpari, juuri kovan pakkastalven jälkeen avautuneeseen suvantoon tulleet kevään tuojat. Muisteltiin entisiä retkiä, jolloin tämä koski oli melko varma karapaikka, joskus oli hiihdelty pitkin jokien rantamaita, mutta nyt tyydyttiin ihailemaan veden virtausta ja vasta sataneen lumen muodostamia valkoisia hattaroita vesikivien yllä. Karan jälkiä ei kivillä näkynyt.

Kauniilla Puhinkoskella muistot taas heräsivät, vaikka koskikaraa ei täälläkään näkynyt. Rantojen hiljalleen rapistuvat rakennukset saivat mielen haikeaksi, monet muistelivat, kuinka paikalla oli joskus ollut puusepän verstas. Monesti näillä koskilla on ollut talvehtivia sorsalintuja, vaan kova talvi on vienyt ne kauas etelän puolelle – tai ehkäpä Vuoksen varrelle!

Huuhilonkoskella nähtiin entisöinnin tuloksia. Kirkas vesi kohisi iloisesti kivien yli, vanhan myllyn kohdalla padon aihio oli paikallaan ja veden korkeuseroa melko lyhyellä matkalla viitisen metriä. Vanhat puut nostivat latvansa korkeuksiin, ja hanki peitti vanhan, jo kadonneen myllyrakennuksen kivijalankin. Kuviteltiin vanhaan metsään muuttolintujen keväinen konserti, joka ihan pian jo olisi ajankohtainen. Mutta koskikaraa ei täälläkään nähty.

Retki päätettiin Mäntyperänkoskelle, Loisan myllylle. Koskikara pysytteli tiukasti piilossa, ja arveltiin, että ne ovat ehkä jo lähteneet pohjoiseen pesimään taikka sitten asustelivat kauempana jokivarressa, kun suojasäät ovat lopultakin avanneet joen talvista turkkia. Oltiin tyytyväisiä, että oltiin kuultu Ismo Hölsän tarinoita ja nähty Markku Piipposen mukaansa ottamia valokuvia Vantaanjoen karoista.

Osa retkeläisistä lähti jo kohti kotia, kun lopultakin koskikara tuli nähtäville, ui ja sukelteli ensin kauempana, lensi sitten vedenpintaa nuollen ihan patosillan lähelle, niiaili ja kiitteli retkeläisiä kiinnostuksesta. Lyhyeen esityksensä kuitenkin päätti ja pyrähti jälleen alajuoksulle.

SL

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *