Koukuten, kutoen, virkaten – vaikka baarissa

Sukankudin tai virkkaustyö on naisten perinteinen tapa käyttää joutoaika hyödyksi. Baarissakin istumiselle se antaa ihan uuden ulottuvuuden.Voi baarissa siirtää myös vanhaa kansanperinnettä osaamattomille, kuten neulakintaan tekoa. Sitä on Mimmi Haiko opastanut Kouvon baarissa tiistai-iltaisin, perustamassaan kästyökerhossa. Lemin Kirjavakin kävi kurkkaamassa, miten kinnasneulaa käytetään ja miten käsityöt sopivat baariin.

– Opin neulakintaan teon vanhalta mammalta Anjalta, äiti Liisa taas opetti venäläisen tekniikan, Mimmi kertoo.

Venäläisessä tekniikassa on kolme lankaa peukalon päällä ja kahden välistä vedetään. Toisessa tekniikassa taas peukalolla on yksi lanka, ja lanka vedetään kahden yli ja kolmen ali – tai jotenkin näin; Kirjava ei ole neuleohjesivusto, vaan neulakintaan teko-ohjeita löytyy monilta sivustoilta, vaikkapa täältä.

– Matteron mummo oli kertonut lapsena nähneensä kintaat, joissa oli tähtikuvio, mutta sellaista mallia emme ole onnistuneet tekemään, Mimmi Haiko toteaa.

Karjalaisia neulakintaita on pidetty rukkasen sisällä, ne ovat toimineet sen vuorina. Lankana on käytetty villalankaa.

Mimmi Haiko oppi kinnastekniikan jo lapsena ja antaa mielellään oppia tekniikkaa tuntemattomille.

Kinnasoppia Mimmi Haiko on antanut maaliskuun alusta lähtien, mutta kästyökerhossa on saanut tehdä ihan omiakin juttujaan – puikoilla, virkkuukoukulla ja millä vain. Ja jutella, mikä tietysti on yhdessä tekemisen oleellinen osa.

Liisa Haiko tuli baariin mukanaan virkkuutyö – salomoninsolmu-tekniikalla tehtävä huivi. Hienot kukkakuviot syntyvät ketjusilmukoista ihan huomaamatta, kun juttu luistaa.

– Junassa matkustaessa virkkuukoukku on turvallisempi kuin sukkapuikot, ei tule huidottua naapuria, hän nauraa.

Yhdessä mietitään, että lentomatkustamisessa turvasääntöineen onkin se valtava puute, että ei voi ottaa kudinta tai virkkuutyötä mukaan, ei edes silmäneulaa. Kuinka paljon rattoisammin odotukset ja pitkät lennot sujuisivatkaan, jos voisi antaa puikkojen kilistä.

Tai kilinäähän eivät kaikki voi sietää:

– Näytelmäharjoituksissa kerkesi kutoa vaikka mitä, kun Lauri (Väärä) alkoi jotain ongelmakohtaa selittää. Ja kulisseissa omaa vuoroa odottaessakin kutominen sujui. Lauri valitti, että puikot kilisevät, joten hankittiin bambupuikot, niin ei enää kilissyt, kertoo Liisa Haiko.

Haikon perheessä puikot ovat kilisseet ja koukut ja neulat suhisseet kautta aikain. Mimmi Haiko muistaa oppineensa virkkaamaan alle kouluikäisenä ja kutoneensa lasten kangaspuilla nukkekotiin mattoja ja pitkän kaulaliinan.

– Ja kinnasneulalla sain tehtyä ison solmun, hän sanoo.

Kiinnostus käsitöihin on siirtynyt jo seuraavalle polvelle – tai ainakin neulesuunnitteluun. Esikouluikäinen Lassi tilasi Liisa-mammalta villapaidan, mihin hän piirsi itse mallin: etupuolelle soratietä ajavan traktorin, jonka vetoaisa jatkuu selän puolelle. Siellä on sitten lavetti ja lavetilla kaivinkone.

Liisa-mamman ei auttanut muu kuin kutoa paita ja neuloa päälle traktori, lavetti ja kaivuri. Hihat siitä vielä puuttuvat, mutta koulutulokas saa varmasti omanäköisensä paidan, josta ei voi erehtyä, kenen poikia ollaan.

Mimmi Haiko pitää kästyökerhoa Kouvon baarin kabinetissa tiistaisin kello 19-21. Kaikki käsitöistä ja seurasta kiinnostuneet ovat tervetulleita.

Neulakintaan langat liitetään toisiinsa neulan avulla punoen.

Liisa Haikolla on työn alla salomonsolmutekniikalla tehty huivi.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *