Jokohan tämä olisi tässä?

Jokohan tämä olisi tässä? Meinaan: lumentulo ja talvi ylipäätään. Eukkomammaa eivät enää lumityöt huvita, kun ei saa enää punnerrettua lunta kasan päälle pihapolultaan.

Lumen syvyys noin 170 senttiä - rappusilla lumivyöryvaara.

Viime viikolla alkoi jo ottaa hermon päälle, kun saman lapiollisen sai nostaa tai oikeammin heittää polun reunalle noin kolme kertaa ennen kuin se vierähti reunavallin toiselle puolelle. Ei riitä eukkomammassa mittaa eikä voimia enää lumella leikkimään. Ja silti tätäkin kirjoitettaessa kuuluu ja näkyy, kuinka peltikatolta vierii lisää lunta pihamaalle ja polulle.

Se vyöry on vallannut jo puolet rapusta, kinostunut rapun  kaiteelle jäiseksi polanteeksi. Rapulla olevasta kanervaruukusta näkyy aavistus sinistä ruukun kylkeä – itse kanervia ei eukkomamma enää  kuukauteen tai kahteen ole jaksanut lumesta esiin kaivaa. Eiköhän kevätaurinko joskus ne sieltä paljasta – sitten joskus kun koillisesta paistaa.

Isäntää on harmittanut jo jonkin aikaa, kun matkailuauto ei liikahda minnekään. Pyörät ovat kevättalven aikana jäätyneet kiinni, ja sulavesi aina yöllä jäätyessään vain pahentaa tilannetta.

Mutta talven, lumen ja kevätauringon liitto on kyllä hieno, kuten tänään. Eukkomamma laittoi sukset jalkaan ja lähti aprillihiihdolle. Jos normaalitalvina on aprillipäivänä hiihtämään pystynyt, on keli ollut sohjoa tai yöpakkasen jähmettämää sohjoa. Tänään kuitenkin sai hiihtää huhtikuisen pyrähdyksensä tuiskun pöllyttämällä uudella lumella kuin tammikuussa ikään. Paitsi että aurinko paistoi ja talitintit visersivät rantapusikoissa.

Siinä ehkä talven viimeistä hiihtoa hiihtäessä kuitenkin jo väkisin ajatteli oikeaa kevättä: lumien sulamista ja narsissien puhkeamista pihamaalle. Viikonlopuksi onkin luvattu jo sulattavia sateita. Viekööt ne tämän upean talven pois ja tuokoot nopeasti kauniin kevään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *