Erilainen sotajuttu – Pentti Saarimäki muistelee

Juna lähti Virosojalta. Imatra vilahti. Havaittiin, ettei menty pääpuolustuslinjalle. Pysähdyttiin Jääsken asemalle. Minun pisti silmään korkea ja valkoinen OTK:n vehnämylly. Majoituttiin yöllä kolmen aikaan seurakuntatalolle. Oli yllättävän hiljaista.

Pyrittiin nukkumaan. Taitaa olla Kannaksen porukat ”hepulimiehiä”, kun juoksevat karkuun. Meidän piti olla puolen päivän aikaan marssivalmiina. herätys tuli kuudelta:  lähtö tapahtuu tunnin päästä. Se herätti mahtavan kirousten tulvan. Ei herrojen puheissa ole mitään perää. Jos missä saisi olla katon alla, siinä ei olla kauan. Voi helvetin helvetti.

Olimme kuitenkin valmiina annettuun aikaan. Ylitimme juuri Jääskessä Vuoksen siltaa, kun Viipurin suunnasta alkoi vertahyytävä jylinä. Semmoista emme olleet ennen kuulleet, se veti hiljaiseksi.

Kenttälapiot hävisivät nopeasti rattailta, ja kypärät päähän, eikä enää puhettakaan ”hempilimeniningistä”. Matkamme jatkui jytinää kohti, monelaisia ajatuksia välähteli päässä.

Matkalla oli kahdessa kohtaa sotapoliisivartio. Toisen kohdalla lähellä Kilpeenjokea oli tauko heidän kohdallaan. Poliisit valistivat: ”Sieltä ei tilla takaisin kuin haavoittuneena takatyvisenä.” Taskinen, kiivas mies, tulistui partiojohtajan puheista, tarrasi rinnuksiin kiinni: ”Pitäkää ukko pienempää ääntä. Jos sinä noin kova sälli olet, niin lähtisit lähemmäksi. Mitä sinä näin kaukana olet?”

Meidän piti mennä väliin. Havuilla peitetyt, hiljaisten poikien kuormat olivat omiaan hiljentämään meidät. Olimme verrattain nuorta väkeä. Jokainen yritti pitää pelkonsa piilossa niin kuin vain voi. Kyllähän sitten Tähtelässä ja Pyörökankaalla paljastui muuta. Matkalla rajalle tahdottomassa vapinassa. Ne täytyi hetib toimittaa taakse, yleensä ”töpinän” korkeudelle. Muutaman päivän jälkeen mies tuli takaisin ja pärjäsi kohtalaisesti.

Matka jatkui vähän väliä pysähdellen ja maihin menon kautta. Maataistelukoneet olivat lähes jatkuvasti kimpussamme. Kilpeenjoelle tullessamme muistan mahdottoman pitkän kivinavetan, liekö ollut liki sata metriä. Sireenit kukkivat, oli erittäin vauras ja kaunis kylämaisema.

Sodan äänet olivat pelottavan lähellä. Miehiä tuli länteen päin pellolla ja tielläkin. Sanoivat: ”Se tulee nyt, sitä ei pysäytä mikään”. Ei meidän upseeritkaan yrittäneet kysellä, mihin miehet olivat menossa – ainoastaan vänrikki Kakko Säkkijärveltä, joka kaatui muutaman tunnin päästä. Kylmähermoisena mies koetti laukaista tilannetta sanoen kuuluvasti: ”Eteenpäin, sanoi Mannerheim!”

Pieni matka Kilpeenjoelle, mistä käännyimme länteen Saimaan kanavalle päin , Terävälän kylän laitaan mäntykankaalle. Meille opetettiin parin tunnin ajan käyttämään panssarinykkejä ja -kauhuja. Niin kova oli meteli. Opettavan upseerin piti huutaa neuvojaan.

Yhtään laukausta ei ammuttu. Valppaasti kuunneltiin taisrtelun ääniä, tuntuivat lähenevän. Aseet jaettiin miehille. Joukkueemme johtaja sanoi: ”Eiköhän pojat jo lähdetä.” Tultiin vaiteliaina Säkkijärven seudulle. Siinä oli kaksi kappaletta IT-tykkejä ja valtaisia pommikuoppia sulun tuntumassa. Sulkukammiossa oli eläinkuljetus saanut täysosuman – sanoinkuvaamaton näky ja haju kesäkuumalla.

Me käännyimme vasemmalle suuntana Harjulan kylä ja Tähtelän telaryhmä saavutettiin matkalla. Jopa metsäniemekkeessä Portinhoikkaan menevän tien vieressä oli paljon haavoittuineita, kuivana olevissa ojissa ja ympäriinsä. Kuului vaimeita pyyntöjä: ”Älkää jättäkö pojat.” Me jatkettiin eteenpäin. Vänrikki sanoi, ettei voida tehdä mitään, kyllä ne varmaan hakevat. En tiedä haettiinko vai ei.

Venäläinen oli Portinhoikassa. Mielestämme tie oli auki, sillä yksikkömme hakeutui jonkinlaiseen aseman tapaiseen Tähtelän talojen lähelle metsänpuoleiseen rinteeseen. Kaivoimme poteroita kivien viereen ja mahdollisesti allekin. Tuli rintamavastuun ottanut komentaja: ”Kolme vaunua mellastaa tuolla navetan takana, pitäisi tulla nopeasti!”

Joukkueen johtaja Kakko kysyi: ”Onko vapaaehtoisia?” Yhtään ei ilmaantunut. Muistan kun kaivoin poteroa aivan likellä. En ollut kuulevinani kysymystä. Kakko sanoi: ”Minä lähden itse”, ja lähetti, Antti Jaakkola ja komppanian uhkarohkein mies Markus Tulonen lähtivät. Puolen tunnin päästä miehet tulivat takaisin.

Kirjoittaja on sotaveteraani Pentti Saarimäki Savitaipaleen Hyrkkälästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *