Siirry suoraan sisältöön

Torille vaikka kolme kertaa viikossa

Nyt on edessä kiireinen toriviikko, sillä viikon sisään Lemin torilla järjestetään kolme eri tapahtumaa.

Huomenna lauantaina on kesätori kaikkine herkkuineen ja ostettavineen kello 9-13. VPK:n naiset tuovat paikalle kirpputorin, KoPa:n junioritoiminta kahvittaa.

Sunnuntaina kello 13.30-15.30 torilla kajahtaa mieslaulu, kun Kaukaan Laulumiehet ovat Kipprikvartetin jäljillä. Vapaaehtoisryhmän järjestämä ilmaistapahtuma korvaa samalla Palolakodin kesäjuhlan. Konsertin lisäksi on tarjolla kahvit ja arpajaiset.

Kesän iltatorit käynnistyvät keskiviikkona kello 16-19.30. Avajaisiltana voi ilmaiseksi testauttaa kesäkuntonsa, kun Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu jalkautuu maakuntaan. Testin lisäksi EkLU tarjoaa hyvinvointitietoutta ja arpoo tavarapalkintoja.

Keskiviikon torille tulee myös Etelä-Karjalan omaishoitajat ja läheiset ry. tapaamaan omaishoitajia. Mukana tulevat myös Etelä-Karjalan Muisti ry:n ja Etelä-Karjalan omaiset mielenterveystyön tukena ry:n edustajat. Yhdistykset tulevat vaihtamaan kuulumisia ja tarjoamaan kahvia.

Lemillä on muutenkin edessä vilkas kesäviikko, sillä sunnuntaina on perinteinen kirkkovenesoutu Uimilta kirkonkylän uimarantaan ennen jumalanpalvelusta. Vene lähtee Ojansuusta jo kello 7.30.

Kotalahden leirikeskuksessa vietetään iltahartautta sunnuntaina kello 18.30, ja maanantaina vievät maaseutunaiset kyläkävelylle Muukan kylälle. Lähtö on kello 18 Hyväriltä, Kirventie 38.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *