Siirry suoraan sisältöön

Monica Groop päätti Lemin juhlan

Lemin nelipäiväiset musiikkijuhlat päättyivät sunnuntaina iltapäivällä mezzosopraano Monica Groopin laulamaan Edvard Griegin ”Jag elsker dig” -kappaleeseen, jolla hän halusi muistaa Norjan tragedian uhreja ja heidän omaisiaan. Päätöskonsertti muistutti myös Lemin musiikkijuhlien kamarimusiikillisista juurista, joiden pohjalle on versonut monen musiikinlajin festivaali – vuoden teemansa mukaisesti ”Parasta kaikesta”.

Monica Groop jakoi nimikirjoituksia konsertin jälkeen.

Neljän festivaalipäivän ohjelmaan mahtui viisi maksullista ja kolme maksutonta konsertti- ja musiikkitapahtumaa, seurakunnan musiikillinen jumalanpalvelus ja oheistapahtumana jamit, lavatanssit sekä näyttelyitä.
Tapahtumat tavoittivat 3.500 kävijää ja kuulijaa, mikä ylitti järjestäjien tavoitteen. Juhlan omien, maksullisten konserttien 1.500 kuulijaa täyttivät osaltaan taloudelliset tavoitteet, joita musiikkijuhlille asetettiin.
– Tärkeintä kuitenkin on substanssi, se, että musiikkijuhlayleisö sai korkeatasoisia elämyksiä, musiikin lajista riippumatta, korostaa juhlien taiteellinen johtaja Päivi Loponen-Kyrönseppä.
Päätöskonsertissa Monica Groopin ja pianotaiteilija Juhani Lagerspetzin ohella esiintynyt alttoviulisti Michel Camille oli puolestaan vaikuttunut lemiläisten kyvystä organisoida ja talkootyöllä toteuttaa mittava musiikkitapahtuma. Hän tietää mistä puhuu, sillä hän on itse perustanut ja pitkälle järjestänyt tanskalaisen kamarimusiikkitapahtuman – Ejsberg International Festivalin.

Michel Camille oli usein käynyt Lemin kirkossa, mutta pääsi nyt ensimmäistä kertaa sinne soittamaan.

Juhani Lagerspetz arvioi Lemin seurakunnan juui kunnostaman flyygelin "ihan hyväksi yamahaksi". Kuva musiikillisesta jumalanpalveluksesta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *