Langoista tilkku, tilkuista peitto, peitoista ennätys

Lemin naisetkin innostuivat keväällä virkkaamaan isoäidinneliöitä hyväntekeväisyyteen. Lauantaina tuotiin markkinoille näytille kuusi tilkkutäkkiä, jotka ovat matkalla osaksi maailmaennätysyritystäkkiä.

Mirja Huttunen (vas.), Airi Peutere ja Ritva Laurikainen asettelivat tilkkutäkit esille museon tuulimyllyn kivijalalle.

Kevättalvella Suomea kiersi ja Lappeenrannassakin poikkesi tilkkurekka, jossa opetettiin isoäidin nelilön virkkaamista. Kyseessä on Marttaliiton, Tekstiiliopettajainliiton ja Novitan yhteistempaus käsityötaidon elvyttämiseksi ja maailmanennätystilkkutäkin virkkaamiseksi.

Lemillä tuskin rekkaa tarvittiin, sillä taito naisilla on hyppysissään jotakuinkin synnyinlahjana. Idea kuitenkin kelpasi ja Ritva Laurikainen, Mirja Huttunen, Tuula Kärpänen, Sinikka Karhu, Salme Värtö ja Airi Peutere sekä Liisa Kunttu Taavetista virkkasivat tilkuiksi omat ja muilta saadut villalangan loput ja kokosivat ne kuudeksi täkiksi, joista viidessä on 48 tilkkua ja yhdessä 24.

Lemiltä täkit viedään Helsinkiin, jossa ne syyskuun lopulla kootaan todennäköisesti maailman suurimmaksi tilkkutäkiksi tuomiokirkon portaille. Kun tempaus Guinnessin kirjaan pääsemiseksi on ohi, ennätystäkki hajotetaan taas pienemmiksi ja peitot toimitetaan hyväntekeväisyyteen mm. Ensi- ja turvakotien liitolle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *