Siirry suoraan sisältöön

Parasta ennen mutta ei enää

Eukkomamma luki lauantain Helsingin Sanomista, että muutaman vuoden voimassa ollutta Paras-lakia ollaan jyräämässä kumoon uudella kuntalailla. Kuntien lukumäärä on tavoitteena ajamassa ohi toimintojen.

Tavoitteena uuden hallituksen johdolla vedettävässä lakiuudistuksessa on, että kuntien määrä ja sijainti vastaisi työssäkäyntialueita, joita lasketaan maassamme olevan alle sata. Ne kuulemma kaikki ovat vahvoja yksiköitä, joiden väestökehitys on hyvä ja talous kunnossa.

Miten joistain Kainuun kaupungeista ja niiden reuna-alueista saadaan hyvän väestökehityksen kuntia, kun kyseessä on enemmänkin työssäkäymättömyysalueet kuin työssäkäyntialueet? Mutta kun eukkomamma tätä ääneen ihmetteli, niin sai kuulla, että kyllä kurjimmastakin kunnasta aina joku veronmaksaja löytyy, jonka roposet voidaan imuroida veturikunnan kukkaroon ja saada sen talous plussalle. Se miten palveluiden käy näissä liitoskunnissa, on sivuseikka; jokaisen oma vika on jos asuu jossain salomökissä eikä keskuskaupungissa.

Samassa Hesarin uutisessa kerrottiin, että vielä on avoinna, miten korjataan ne jäljet, joita on syntynyt Paras-laista, eli mitä tehdään niille kunnille, jotka ennättivät jo sen tavoitteet toteuttamaan. Eli esimerkiksi näille eteläkarjalaisille hätähousuille, jotka perustivat lain hengessä sosiaali- ja terveyspiirin, ja ainakin osa erehtyi luulemaan, että sillä selvitään kuntaliitospakosta.

Vaan ehei: nyt mennään ihan toisella meiningillä. Nyt lähdetään selkeästi siitä, että kuntia on vähennettävä palveluista sen enempää puihumatta, kun Paras-laki asetti tavoitteeksi, että palvelut pelaavat tarpeiden mukaan kuntarajoista riippumatta.

Hassuinta on, että samaan aikaan kun Kuntaliitossa ja valtiovarainministeriössä tehdään uutta kuntalakia, kunnilta edelleen vaaditaan selvityksiä, miten ne ovat ja ovatko Paras-lain pykäliä toteuttaneet. Myllyt pyörittävät satsin loppuun, vaikka parasta ennen -päiväys on jo ohitettu.

Eukkomamman entinen päätoimittaja huomautti aina silloin tällöin, että uuden sadon hennat ovat saapuneet Lemin K-kauppaan, kun eukkomamma oli käynyt kampaajalla. Nyt voi todeta, että uuden vaalikauden henna on saapunut valtiovarainministeriön kuntaosastolle ja ihan uudistuksen vuoksikin ajetaan uutta muotia.

Eukkomamma välillä toivoisi, että vaalit pidettäisiin vain joka kymmenes vuosi ellei harvemmin. Voisi poukkoilu olla pienempää ja uudistukset uudistusten vuoksi vähemmässä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *