Savitaipaleella uuden koulun valmistumista jouduttiin odottelemaan, joten koulu alkoi hiukan myöhemmin kuin muualla, ja se toi kouluun muutaman lauantaisen työpäivän.
Syyskuun loppupuolen lauantaille oltiin suunniteltu toimintapäivä, jolloin viitisenkymmentä lasta oli jaettu neljään ryhmään. Ne kiersivät leikkimielisistä mateemaattisista tehtävistä äidinkielen saloihin erilaisten pelien myötä, ulkona odotti liikunnalliset tehtävät keihäänheiton ja estejuoksun parissa. Mukana oli jälleen myös Mummokuningatar, joka kertoi tällä kertaa ”pelottavan” sadun, jonka jälkeen ryhmät keksivät itse sadun samasta teemasta. Tässäpä niistä ensimmäinen:
Simo Siili ja jalkapallo
Olipa kerran pieni Simo Siili, joka asusteli kolossaan metsässä. Eräänä iltana se mennä lyllersi tuhisten pitkin metsäpolkua ruokaa etsimässä ja tuli kivikoulun pihalle. Se etsi matoja ja ötököitä, mutta päivä oli ollut kuiva, eikä ruokaa tahtonut löytyä.
Vihdoin se meni naapurin pihaan katsomaan, olisiko kissan kupissa jotain herkullista. Tuskin se ehti siihen, kun hirveä peto hyökkäsi räyhäten sen kimppuun. Simo Siili pelästyi kauheasti, kiertyi palloksi, pisti kaikki piikkinsä pystyyn ja pieni sydän pelosta sykkien vikisi hiljaa. Hirveä peto osoittautui koiraksi, joka aikansa tökki ihmeissään piikkipalloa varovasti kuonollaan, ja potki sitä ympäri pihaa kunnes jäi ihmettelemään vikinää.
”Mikäs sinä oikein olet?” ihmetteli koira, ja Simo Siili kurkisti varovasti piikkiensä lomasta.
”Minä olen Simo Siili, ja pelkään sinua niin, että sydän pakahtuu!”
Vähän aikaa juteltuaan molemmat huomasivat, ettei heidän tarvinnut toisiaan pelätä, löytyipä yhteinen harrastuskin, sillä siilikin tahtoi pelata jalkapalloa, ja omalla pihallaan koiralla olikin ihan oikea pallo.
Koiran piti mennä kotiin syömään, mutta se kutsui Simo Siilin kupilleen, ja siitä lähtien he söivät yhdessä iltapalaa ja pelasivat sitten jalkapalloa joka ilta aina siihen asti, kun Simo Siilin piti kömpiä talvipesäänsä pakkasta pakoon. Sen pituinen se.