Kylpylöitä piisaa – Mäntyperän kuulumisia

Mäntyperän eukko ei ole tainnut pariin kuukauteen tätä vanhaa tietokoneen rotiskoaan käynnistää. Kävi näet niin, että eipä muistanut, miten se tapahtuu. Pitäisiköhän olla huolissaan, vai naurahtaisiko vain koko jutulle?. Kone ei käynnistynyt, vaikka kuinka paineli just niinkuin pitikin. No niinpä tietenkin, ei ollut töpseli seinässä. Paistoihan tuota kerran leipääkin ex-anopin silmän alla ihmetellen, kun ei paistu, vaikka ennen aina…no silloin oli pelti auki.
Eukko välttyi kylmältä kylvyltä karpaloaikaan, kun ei ollut ehjiä saappaita. Eipä suuremmin suostuteltukaan, kun asian ilmaisin, ja suolle saapasteli sitten miesihminen pitkävartisin ja ihan ehjin jalkinein. Karpaloita tuli, ja ne ovat valtavia ja kypsiä, ihanan punaisia.Eikä auttanut vetkuttelu sitten enää, kun märkään metsään piti mennä polttopuun tekoon. Eukolle haettiin kaupasta ehjät saappaat. Punaiset.

 
Väri on varsin hyvä, jos sattuu toistamiseen liukastumaan niin kuin kerran. Olin viikatteen kanssa niittämässä kuusen taimien ympäriltä heiniä, kun keikahdus sattui. Jalan alle osui vanha vetinen kuusen oksa ,selän takana juuri takapuolen kohdalla oli sammaleinen kivi, ja sen takana syvä potero, johon sitten upposivat hartiat.

Ei siellä nyt paljon vettä ollut, eikä viikatekaan jäänyt alle, mutta hätä oli muuten suuri. Eihän semmoisesta loukusta mitenkään ylös pääse, ja raivaussahaa soitteleva mies kulki kaikessa rauhassa kauemmas kuulosuojaimet korvillaan. Silloin olisivat punaiset saappaat olleet edes hyvä hätämerkki…
Käytiin venettäkin katsomassa. Saimaan pinta on niin alhaalla, että veneranta on pelkkää kivikkoa ja mutakkoa. Siellä sitä saisi mutakylpyjä ihan ilmaiseksi, jos yrittäisi ponnistella venettä johonkin talvisuojaan. Jos sitä yrittäisi veteen, se työntäisi edellään paksua mutapatjaa, jos yrittäisi korkeammalle rantaan saisi mukavan seikkailun mutaisilla kivillä hyppelehtien.

 

Mutta ikkunan alla käy melkoinen vilske ja sirkutus. Tiaiset kehuvat toisilleen Mäntyperän ikiomia kylpylöitä. Ei ole suurella rahalla tai vaivalla rakennettu, vaan jokapäiväisessä käytössä ovat kaikki rapakkojen rannat. Voi sitä iloista räiskettä ja rupatusta, loisketta ja lätinää! Toisinaan pieni parvi tiaisia kylpee yhdessä lammikon laidassa.

Orava ei ole ainakaan nähteni vielä moisesta innostunut, mutta kosken partaalla pulahtelee jo lokakuun loppupuolella eteläiselle talvehtimisalueelleen saapunut koskikara. Liekö se sama, joka tavattiin syyskuussa Ylläksellä Kesänkijärven kierroksella pikkuruikkusessa metsäpurosessa.

 

Oi, siitä muistuikin mieleen oma ihana syksyinen loiskahdus. Oltiin mökissä rasvatyynen jäämeren rannalla, aurinko laski mereen, oli ihanaa, lämmintä ja tyyntä, vaikka oli syyskuu. Eukko harmitteli, kun ei tullut uimapukua mukaan. No, yöllä täysikuuta katsellessa tuli sitten mieleen, että uitava on, kun olosuhteet on noin ihanteelliset, pikkupöksyt ja t-paita saavat kelvata.
Aamu tuli. Hirveä myrsky ajoi kuohupäitä rannassa, paukutti kattopeltejä ja ujelsi mökin nurkissa. Rannan vitivalkoinen hieno hiekka kulki tuulen mukana meren pinnassa harmaana metrin korkuisena sumuna. Vaan antoikos tämä eukko periksi, eipä ei! Jääkylmässä tuulessa juoksi rantaan, piilotti vaatteensa ison kiven alle, ettei tuuli vie, ja kastautui kolme kertaa kaulaa myöten kuohuvissa, kristallinkirkkaissa aalloissa.

Niin, ja joka välissä toki yritti pois uimasiltaan hietikolle asti, vaan kun kuvaaja ei ehtinyt saada kameraa toimimaan yhtä nopeasti, kuin tämä eukko ui, piti siis juosta kolmesti takaisin tyrskyihin. Ja sitten satasen omalla ennätyksellä mökille, suihkuun, josta ei osannut siihen hätään saada lämmintä vettä…Koko iho tuntui hiekkapuhalletulta, ja hiuksissa oli hiekkaa vielä monena päivänä.
Upea kokemus. Pitäisiköhän markkinoida ideaa noihin suunnitteilla oleviin suuriin kylpylöihin, eihän niissä ole oikein mitään todella uutta. Hiekkapuhallusta ja suihkua jääkylmällä paloruiskulla. Ja nakuhyppelyä liukkailla mutakivillä, sukellusta iilimatoiseen mutakkoon, ja sitten huuhtelu suolavedellä. Voi, että olisi turistia tulossa!

 
Mäntyperän eukko on alkanut valaista pihaansa jo marrasvaloin. Oikeasti ne ovat jouluvalot, mutta nythän pimeää on, nyt niitä tarvitsee eniten. Voi miten kauniisti ne tuikkivatkaan sumuisessa synkässä yössä. Ja kun Pienessä Punaisessakin on jo talvikengät jalassa, tuntuu jotenkin turvalliselta.

Kaiken lisäksi piha on ollut kaiken syksyä täynnä piispanhiippoja, niitä korvasienen näköisiä kurttuja, varmaan piispojen hiippailut pitävät syysmörköjäkin vähän loitommalla, eikös vain.

SL

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *