Siirry suoraan sisältöön

Tähtisadetta rakettien varjossa

Lemin Kirjava toivottaa lukijoilleen päättynyttäkin parempaa uutta vuotta!

 

Uusi vuosi Lemillä aloitettiin jälleen äänekkäästi. Raketit säihkyivät ja ennen kaikkea paukkuivat kirkonkylässä liki kellon ympäri, mutta jotakuinkin laillisissa rajoissa. Kun kello tuli illalla kuusi, salamointi ja pauke alkoivat  ja jatkuivat miltei tasaisena virtana pari tuntia, piti pienen tauon ennen puolta yötä ja varsinaista ryskettä.

Ja sitten pitkin aamuyötä joku muisti kotiin palattuaan tai vessakäynnille herättyään, että peeveli, paukut ovat vielä ampumatta ja määräaika menee kohta umpeen. Eli ei muuta kuin viiden aikaan saappaat jalkaan ja pihaan pamauttamaan ilmalle ilo uudesta vuodesta. Samallahan naapuri herää kahvia keittämään.

Eukkomamman huushollissa juhlittiin tähtisadetikuin, jotka ovat nykyään yhtä kiellettyjä alaikäisiltä kuin jytkypommitkin. Kokoa ovat tikutkin kasvaneet siitä, kun näitä lapsuudessa ripustettiin joulukuuseen sädehtimään. Ei näitä nykytikkuja sisätiloissa uskaltaisi aikuinenkaan sädehtittää, mutta tuijan oksalla tai pensasaidassa rätistessään olivat vaikuttavampi näky kuin moni taivaalle lentänyt raketti hetken huumassaan.

Jos omantunnontarkkoja ollaan, löytyi eukkomammankin kellaritiloista yksi pussi kissanpieruja tai mitä lie tikkareita viime vuosituhannelta. Iloisesti ne taivaalle vingahtivat nekin – ilotulitekaupan hulluina vuosina varastoon hankitut. Mutta vaikka laittomasti olivatkin huusholliin unohtuneet, eukkomamma voi vakuuttaa että ne oli säilytetty lapsien ja parempimuististen ulottumattomissa, betonin sisällä.

Uusi vuosi tuo Lemille lääkärin, jota viime viikolla ei täällä nähty ollenkaan. Ja nyt kuulemma on ihan vakinaisesti yksi tohtori luvannut olla lemiläisten vaivoja syynäämässä. Lie havainnut, että Lemillä on oikeasti mukava lääkärinäkin olla.

Maaliskuussa sitten vaihtuu useimpien kotitalouksien roskankuljettaja, kun keskitetty jätekuljetus käynnistyy Lemilläkin muun maakunnan tapaan mutta hieman jälkijunassa. Jatkossa Lemin jätteistä huolehtii ranskalaisperäinen Sita. Muutoksen myötä moni sellainenkin haja-asuja, joka tähän asti on rahdannut kaatopaikkatavaran kunnan jätepisteisiin, joutuu hankkimaan oman tai naapureiden kanssa yhteisen jäteastian. Velvoite koskee myös mökkiläisiä keväästä alkaen.

Muutoksista ja aikarajoista kertoo tarkemmin Etelä-Karjalan jätehuolto Oy.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *