Ei tästä mitään tule! – Mäntyperän kuulumisia

On ihana pakkaspäivä, maisema kuin postikortti. Ja aurinkokin paistaa. Eihän se Mäntyperän eukon pihaan yllä, mutta kultaa aukon takana metsän ja pihankin korkeimpien puiden latvat.

Lapinharakka paistattelee päivää kuusen kärjessä, kääntelee päätään seuraten vilskettä ruokintapaikalla. Paistikas kelpaisi.

Muistan, kuinka takavuosina surin sitä, ettei aurinko edes halunnut hipaista mökkini ikkunanpieltä, antoi rauhassa kukkieni nääntyä kylmän ruudun tuntumaan. Nyt en enää sure. Kukat kyllä kituvat aikansa, joku aina jäätyykin ruutuun kiinni, mutta tähän ikään ehtinyt eukko tietää, että jokaisella päivällä on aikansa.

On ihana katsella tätä lumista kauneutta. Eikä muutenkaan tarvitse miettiä, mitä tekisi. Aika menee kuin siivillä lumitöissä, tupaa lämmittäessä, luntuja ruokkiessa ja kissaa hoitaessa. Ja miettiessä.

Aivokapasiteetti ei riitä millään. Juuri, kun eukko oli päättänyt, ettei halua muutoksia elämäänsä, alkoi televisio temppuilla. Siitä ei enää löytynyt tekstiteeveetä ja lopulta kuvakin ilmnestyi vain satunnaisesti nähtäville. Oli hankittava uusi boxi ja opeteltava sen käyttö – opettelu on vielä menossa.

Sitten hajosi hyvin ja pitkään palvellut tietokone. Ja vaikka sen sisälle jäikin vielä se sininen savu, jolla koneet toimivat, ei se suostunut näyttämään minkäänöaista elonmerkkiä. Käyttöön oli siis pikkuhiljaa otettava velipojan jo kesällä tuoma läppäri. Mäntyperän eukko oli koko syksyn pelännyt sitä kuin pöydälle nostettua sirpalemiinaa, oli varovasti nostanut kantta vain muutamia kertoja.

No, nyt alettiin sitten monen ihmisen myötävaikutuksella hankkia nettitikkua, antennia, muistitikkuja ja vanhoille korpuille lukulaitetta. Eukko on koko ajan pää pyörällä! Nettiyhteys saatiin jopa ilman antennia, mutta antennin kanssa 3G:tä!! Antenni on nyt ropustettu sisälle tuvan kattoon…

Mutta, mutta, enää ei muista miten netti toimii, kaikki on sekavana vyyhtenä päässä. Jopa kirjoitusohjelma, joka avaa erilaisen sivun kuin vanhassa koneessa – ei, ei, ei tästä tyle mitään! Vauhtia on hidastettava.

Niiinpä eukko laittaa Lemin Kirjavan päätoimittajan hankalan urakan eteen, eli kirjoittaa tätä juttua vanhanaikaisesti käsin! Ihan totta! Toivottavasti nuo tekniikan salat pikkuhiljaa avautuvat tällekin paukapäälle! Opettelu on menossa ties miten pitkään.

Kun vielä vaihtoi puhelinoperaattoriakin, joutui taas paniikkiin, kun ensimmäisen latauksen jälkeen känny mykistyi ja näytössä luki ”SIM-kortti hylätty”. Voi Luoja näitä vehkeitä. Kaiken lisäksi kaikki tärkeät puhelinnumerot hävisivät muistista! Arvatkaa, pelottaako käsitellä tällaisia itseään viisaampia vehkeitä!

 

Yhdessä asiassa Mäntyperän eukko tunnustaa olevansa hyvin viisas. Otti joulukuuseksi siperianpihdan tuolta pihamaalta, ja kun tuo tuoksuva komistus nyt alkaa karistaa neulasiaan, niin ne eivät pistä varpaaseen. Ne ovat lempeän pehmeitä, eikä niitä vielä paljon ole pudonnutkaan. Eukko kuorii jouluaan hitaasti pois. Hyvin hitaasti.

Eukolla kuulostaa olevan Remontti-Reiska talossa. Sinertävänä aamuna hän koputtaa varovasti; ”huomenta, saanko herättää?”, kuuluttaa käpytikka keittiön ikkunan rasvakakulla. Ja sitten alkaakin varsinainen vasarointi, kun harmaapäätikka iskee terävän nokkansa herkkupalaan. Ihan siinä hirret tärährtelevät ja ikkunaruudut helisevät.

Koskella norjat koivut ja lepät ovat taipuneet suojaamaan kylmillä kivillä niiailevaa koskikaraa. Pakkanen on kasvattanut kaulaumia joka oksan kärkeen. Puut ovat ansassa – ellei suojasäätä pian tule, ei tässä majavaa tarvita, patoja saattaa syntyä muuten vain. Ja rantapuut tulee raivattua vastoin nykyistä lainsäädäntöä.

Elämä on tällaista seikkailua – mukavia sinisiä hetkiä!

SL

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *