Siirry suoraan sisältöön

Pellavaa, salaojia, sota-aikaa ja Kekkonen

Lemin Kotiseutuyhdistys, Taikalyhty ja KAVA (Kansallinen audiovisuaalinen arkisto)esittävät ensi sunnuntaina 29.1.2012 klo 14.00  Lemin Tapiolassa (Tapiolankatu 5) elokuvia Lemiltä sekä sota-ajan katsauksia.

Tilaisuudessa nähdään lemiläisen Matti Nikamaan kaitafilmejä 60- 70 -luvuilta. Taitavasti toteutetuissa
ajankuvissa perehdytään pellavan viljelyyn, salaojitukseen sekä särän paistoon.
Toisessa osiossa katsotaan sota-ajan dokumentit ”Joukkomme Aunuksessa ja Syvärillä” sekä ”Päämajakaupunki Mikkeli ja Mannerheim”. Iltapäivän kruunaa mielenkiintoinen lyhytfilmi ”Presidentti Urho Kekkosen hiihto Taipalsaarelta Saimaan yli
Savonlinnaan ” vuodelta 1959.

Juontajana ja iltapäivän isäntänä toimii Taikalyhdystä Aapo Pekari. Tilaisuudessa on vieraana legendaarisen SF:n eli Suomen Filmiteollisuuden elokuvaaja Pertti Seppälä. Heille molemmille voi esittää elokuviin ja niiden tekemiseen liittyviä kysymyksiä.

Nyt neljättä kertaa järjestettävä tilaisuus on koonnut edellisillä kerroilla Tapiolan salin ääriään myöten täyteen elokuvista kiinnostuneita lemiläisiä. Tilaisuuden kestoon noin kaksi tuntia.

Tilaisuuteen on vapaa pääsy ja väliajalla Kotiseutuyhdistys tarjoaa kahvit.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *