Siirry suoraan sisältöön

Espanjalaisia ja eteläkarjalaisia nuoria Kotalahteen

Etelä-Karjalan kuntien nuorisotoimien nuorisoryhmän ja espanjalaisen Projecto Kieu -järjestön nuorten ryhmätapaaminen ”Red Carpet” järjestetään Lemin Kotalahdessa 1.-8.4.2012. Ryhmätapaamisen teemana on taide ja kulttuuri sekä syrjinnänvastainen toiminta.

Isännöivä eteläkarjalainen ryhmä koostuu 14 nuoresta, jotka ovat iältään 14-18 -vuotiaita ja he  ja heidän ohjaajansa tulevat  Lappeenrannasta,  Imatralta, Taipalsaarelta, Ruokolahdelta, Rautjärveltä ja  Parikkalasta… Espanjalaisryhmässä on 18 nuorta ja  kaksi ohjaajaa ja he ovat kotoisin Numancia de La Sagrasta Madridin läheltä.

Viikon ohjelma on eteläkarjalaisen nuorisoryhmän laatima. Leirin aikana nuoret katsovat ja analysoivat viisi suomalaista ja kolme espanjalaista elokuvaa. Elokuvien lisäksi viikon aikana espanjalaiset pääsevät tutustumaan suomalaiseen elämäntapaan, mm. ruokaan.. Lumi- ja jäätilanteesta riippuen nuoret kokeilevat mm. hiihtämistä ja pilkkimistä. Lappeenrannan harjoitushallista on varattu vuoro luistelemista varten.

Pääosan viikosta ryhmä on Kotalahdessa, mutta keskiviikkona ja lauantaina ryhmä tekee vierailuja eri kohteisiin Taipalsaarella ja Lappeenrannassa.

Ryhmätapaaminen kuuluu EU:n Youth In Action -nuorisotoimintaohjelmaan. EU:n rahoituksen lisäksi mukana olevat osapuolet rahoittavat osan kustannuksista. Hankeen tavoitteena on kehittää nuorten yhteisvastuullisuutta ja edistää suvaitsevaisuutta nuorten keskuudessa ja edistää eri maiden nuorten keskinäistä ymmärtämystä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *