Siirry suoraan sisältöön

Luontovirret soivat Haitin hyväksi

Teksti ja kuva: Sirkka-Liisa Vaalivirta

Kauniin kesän kynnyksellä, sunnuntaina 3.6., Savitaipaleen Mäntyperällä laulettiin perinteiseen tapaan kauneimpia luontovirsiä. Tällä kertaa diakonissa Tuija Tiainen ja kanttori Mikko Kallio olivat suunnitelleet illan Haitin koululaisten hyväksi, joten laulettiin Suvi-linnunlaulukirjasta, tarkoitusta varten kootusta vihkosesta kauniita tuttuja virsiä ja lauluja.

Hyttyset ajoivat veisaajat tupasille.

 


Mäntyperällä oli jälleen varauduttu sekä piha- että tupalaulajaisiin sään mukaan. Nyt oli aivan upea sää, mutta hyttyset säikyttivät kanttorin, joten päätettiin siirtyä tupasille. Niinpä 48 henkeä sovittautui sisätiloihin, kamarit ja eteinenkin taisivat olla täynnä.

Timo Kuutti siirtyi pitämään pientä iltahartautta keskemmälle tupaa, jotta kaikki kuulisivat.

Veisuukansa esitti lopuksi omia toivevirsiään. Talon emäntä kiittää kahvituksessa auttaneita Lea Mäkelää ja Raija Lipiäistä, jotka hoksasivat jakaa osan kahvituksesta ulos. Kahviraha jaettiin luontopisteen ja Haitin koulurakentamisen kesken.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *