Limekakkuja on tullut tehtyä aina silloin tällöin, ne kun menevät ainakin meidän taloudessa kuin kuumille kiville. Ehdottomasti hyydytettyjen kakkujen parhaimmistoa!
Limen kanssa sopii minun mielestäni tuorejuustoa paremmin mascarpone, jonka täyteläisyys ja kuohkeus täydentävät juuri sopivasti limen kirpeyttä. Pikantin lisänsä limekakkuun tuo myös vadelma eri muodoissaan. Tähän kakkuun en tehnyt vadelmakiillettä koska kotimaisia vadelmia ei ollut vielä saatavilla joten marjat piti keittää, jolloin ne liiskaantuvat epäsiististi. Mutta sen sijaan tarjoilin keitetyn vadelmamurskan eri astiasta, jotta saatiin limen ja vadelman maut yhdistettyä.
Kokeilin myös ensimmäistä kertaa juustokakku-urani aikana suklaakaurakeksejä pohjan rakennusaineena ja nehän sopivatkin limen kanssa yllättävän hyvin yhteen. Olen jotenkin aikaisemmin hiukan vierastanut suklaapohjaa kun olen ajatellut, että se kovettaa pohjaa liikaa mutta olemalla rasvan kanssa maltillinen kaikki onnistui hyvin. Olen käyttänyt jo jonkin aikaa juustokakkujen kanssa reunakalvoja ja ne muuten tosiaan ovat huippu keksintö pitämään täytteen paremmin koossa. Reunoistakin tulee ihanan siistit kakkua vuoasta irrotettaessa. Lime saattaa raaka-aineena herättää aluksi vähän epäluuloja jos ei ole aikaisemmin kokeillut mutta voin vakuuttaa, että aivan turhaan. Ei muuta kuin kokeilemaan niin näette ja ennen kaikkea maistatte, että kyllä kannatti!
Limekakkua varten tarvitset:
- 300 g suklaakaurakeksejä
- 75 g voita
- 1 prk Mascarponejuustoa
- 1 prk Flora Vispiä
- 1,5 dl sokeria
- 2 tl vaniliinisokeria
- 3 limeä
- 3-4 liivatelehteä
Murskaa keksit muruiksi ja painelee joukkoon sulatettu voi. Muotoile seos reunakalvovuoan pohjalle. Voit käyttää halutessasi apuna leivinpaperia seoksen alla, jotta kakku on helpompi siirtää tarjoilualustalle. Sekoita Mascarpone, Flora Vispi ja sokerit keskenään ja laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Purista kahden limen mehu ja raasta yhden kuori. Sekoita limeainekset muiden täyteainesten joukkoon ja lämmitä tilkka kuumaa vettä. Sulata lionneet liivatteet veteen koko ajan sekoittaen ja kaada täytteen joukkoon. Reunakalvo asetetaan tässä vaiheessa paikoilleen ennen täytteen kaatamista pohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään muutaman tunnin, mieluummin yön yli.