Kimppakyytiin punaiselta pysäkiltä

Lemin kirkolle Tapuliaukion ilmoitustaulun nurkkaan ja Kuukanniemen maitolaiturin seinään on ilmestynyt punaisen henkilöauton kuva. Kuva kertoo pian käynnistyvästä Kyyti.net-verkkopalvelusta.

Tältä pysäkiltä Lemin kirkolla pääsee kyytiin myös viikonloppuisin.

– Verkkopalvelumme tarjoaa kohtaamispaikan, jossa autoilevat ja kyytiä tarvitsevat käyttäjät voivat sopia keskenään kyydeistä ja tehdä kulkemisestaan vaivattomasti entistä edullisempaa ja ekologisempaa., todetaan palvelun infosivuilla.

Verkkopalvelun käyttäjät voivat jättää kyytitarjouksia ja kyytipyyntöjä muiden käyttäjien nähtäväksi ja selata muiden käyttäjien jättämiä ilmoituksia. Kyytiä voivat ehdottaa sekä kuljettajat että kyytiläiset. Palvelu  on käytettävissäsi erilaisiin kyytitarpeisiin kellon ympäri viikon jokaisena päivänä.

Kyyti.netin erikoisuus on pysäkki- ja asemaverkosto. Pysäkit ja asemat ovat helposti tavoitettavia, liikennevirtojen solmukohdissa sijaitsevia kyytien lähtö- ja päätepisteitä. Ne helpottavat kyydeistä sopimista, tukevat ja vakiinnuttavat yhteismatkustuskäytäntöä sekä lisäävät yhteismatkustamisen turvallisuutta, yhtiöstä todetaan.

Lemin pysäkit on pystyttänyt kunta, joka on maksanut yritykselle tuhat euroa joukkoliikenteen täydentämisestä.

Kyyti.net on tamperelainen yritys. Sen toimitusjohtajalla Ilkka Saramiehellä on kuitenkin savitaipalelaiset juuret.

– Verkkopalvelu käynnistyy ensi tai seuraavalla viikolla, Saramies kertoo.

Verkkopalvelu löytyy silloin  osoitteesta www.kyyti.net, jonka palvelukartalle tulevat myös pysäkit ja asemat. Jo sitä ennen asiaan voi tarkemmin tutustua palvelun tiedotussivuilta info.kyyti.net.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *