Rättärit käänsi mun pään

Teksti ja kuvat: Sirkka-Liisa Vaalivirta

Kun maantiellä tulee vastaan rättisitikka, se takuulla kääntää pään. Entäs sitten, kun niitä on yhtä aikaa paikalla n. 400!

Hannu Asunta ja ranskalaisen kaunokaisen sisäinen elämä.

Viime viikonvaihteessa tällainen tapahtuma oli Sulkavalla, jossa nyt ei siis soudettu, vaan seutukunnalla oli suuret kokoontumisajot. Kahdeksastatoista maasta näitä hellyttäviä autoja oli tullut juhlistamaan Suomen 2CV Killan
50-vuotista taivalta.

Pitkämatkaisimmat olivat Slovakiasta, Norjasta ja Ranskasta, ja harvinainen sitikka myös Venäjältä, ihan Venäjän rekisterissäkin. Tämä nähtiinkin torilla, vaan kamera oli silloin tietenkin kaukana parkkipaikalla.
Souturannassa sitikkansa sisäkaluja esitteli Hannu Asunta Muuramesta. Moottori näytti naisihmisenkin silmään yksinkertaiselta, mutta missä onkaan syyläri…Ei missään, nämä ovat ilmajäähdytteisiä!

Ja todellakin paksut putket kahtapuolta moottoria, ja niissä samanlaiset läpät kuin aikoinaan Latukassa, kun tarvitsi vaihtaa sisätilalämmitystä kesä- tai talviasentoon.

Tämä Asunnan auto on 1960-luvun mallia, aivan huippuhienossa maalissa, ja ajettu 135.000 kilometriä. Polttoainetta se vie viisi litraa satasella, ei siis paljon .Niin vastailevat toisetkin sitikkakuskit, joku käyttää 95-bensaa, joku 98:a ja joku sekaisin. Molemmat käy.

Hannu Asunta kauniin autonsa vieressä, kuvasta väistyi papan kaveri Markus, joka saa kortin ensi vuonna ja on ehdottomasti sitten rättärimies.

Auton penkit ovat erikoiset, kuin ennen vanhaan hetekat. Ovat kuulema mukavat istua, ja ne saa helposti pois autosta. Moneen muuhun sitikkaan penkit oli tuunattu ajajan mukaan, joku tarvitsi nojatuolimaisen, joku hieman korkeamman.

Joissakin mahtuu jopa nukkumaan! Yhden auton takana on pieni leima tai mitalli, jossa lukee ”Fraternitas Sancti Andreas -Wanhojen Waunujen Waalia”. Lisäksi komeasti ”Streetmachine”!
Teki mieli mennä Sätkälään leiripaikalle sitikoita katsomaan, mutta siellä oli tylyntuntuinen lappu tienlaidassa :yksityistilaisuus, vain sitikat. Torin laitamalla kuitenkin kaksi kullankaivajan näköistä sitikkamiestä lupasi, että kyllä sinne saatte mennä, ei siellä olla tiukkapipoisia.

No eipä todella. Koko seurakunnan leiripaikka oli täynnä telttoja,ja toinen toistaan hurmaavampia autoja. Oli kukallisia, koirallisia,oli kyljet täynnä Aku Ankkoja, oli ”Hello Kitty”karamellinpunainen, joukossa sellaisiakin, joille ei varmasti vuosien mittaan oltu tehty mitään, puhkiruosteisia.Kysyttäessä kilometrejä moni sanoo, ettei mitään tietoa. Leirillä oli iso ruokailuteltta, mutta monen sitikan vieressä perheet keittivät itse ruokaansa, joku istui neulomassa, joku hoiti pieniä lapsia.
Ranskalaiset tulivat pitkänä letkana, eikä äänitorvia säästelty. Iloisia vilkutuksia ja hymyjä ja halauksia, varmaan tuhansia valokuvia päivän mittaan. Harmaatukkainen herra ajoi paikalle erikoisella matalalla valkoisella urheilumallisella sitikalla

Osa porukasta , myös nämä ranskalaiset auton kylkileimoista päätellen oli tämän tapahtuman jälkeen menossa itärajaa pitkin pohjoiseen, ihan Nord Capiin asti. Kuinkahan pääsevät mäet ylös, aika monen auton takana oli näet merkki, joka kertoi hitaasta ylämäkivauhdista, kenties jopa tuupauspyynnöstä!


Leiristä etsittiin turhaan sitä harvinaista venäläistä, mutta nähtiin aivan huippuhieno vihertävänharmaa  ja saatiin kiinni juuri lähdössä oleva auto, jonka perä oli täynnä merkkejä eri maista, hätäisesti jututtamalla sain tietää, että nämä slovenialaiset olivat omistaneet auton 18 vuotta ja laitelleet sitä kuntoon. Yhdessä he olivat kierrelleet sitten ympäri Eurooppaa.


Näitä kokoontumisajoja pidetään tietenkin muissakin maissa, ja suomalaiset ovat voittaneet aikaisemmin esimerkiksi hauskan kilpailun, moottorin purku- ja kasauskisan. Kaikkea ne keksii!
Leiriltä ei olisi malttanut lähteä pois millään, niin leppoisaa ja mukavaa siellä oli, ja niin ihania autoja ja ihmisiä, mutta näkihän näitä sitten muuallakin.

Linnavuoren parkkipaikalla oli varsin ihana taivaan sininen ranskanpastilli ja Vekaran lossille ajoi oikein jono.

Edellisessä ”normaalissa ” autossa nuori nainen aukaisi ikkunansa , ajoi hiukan eteenpäin ettei sotke kuvakulmaa ja sanoi:”Ihan hävettää ajaa tällaisella (laatuautolla!) , kun nuo on noin hienoja…”

Niin se on, rättisitikat saavat meidät hymyilemään ja juttelemaan tuntemattomille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *