Siirry suoraan sisältöön

Näkemisen arvoista Lemillä

Pekka Kuukka on listannut joukon näkemisen ja kunnostamisen arvoisia luonto- ja muita kohteita Lemiltä, vaikkapa retkikohteiksi.

Huttulan tuulimyllymäki on yksi näkemisen arvoisista kohteista.

1. Hattumäki Toukkalantien varressa – puolustusaseman paikka.

2. Tuuliaisen mylly 1940-luvulta vielä käytössä.

3. Tykkipatteri pitkän kantaman tykille Kärmeniemessä.

4. Vuolteenkannas – historiaa Lahnajärven ja Kivijärven välissä. Toiminut myös evakkotienä.

5. Kiikkuva kivi ja Tauvin vesimylly (valmistunut 1794) Laksiaisten kylään mennessä. Toukkalasta alkaa jännä ja hyvä tie.

6. Turunkylän patahauta – entinen hyppyrimäki lähellä Mikkelintietä, jossa pidettiin myös hyppykilpailuja 1940-60-luvuilla.

7. Hiidenvuori – kaunis pikku vuoti, jossa erikoinen polku rinteessä ja turvaköysi.

8. Tuulimyllymäki Huttulan kylän keskellä. Mylly on vielä pystyssä. Myllymäellä joskus laulujuhlat.

9. Kieromäellä valtatie 13:n tuntumassa vanha piiloluola, ollut käytössä kapinavuosina.

10. Huttulan luontopolku Nuoramäki-Repovuori 4,.5 km. Piiloluola ja leikkiluola, kota ja laavu ym.

11. Mustikkamäen piiloluola. Tuomaanmäen luola on vielä piilossa (on ollut käytössä)

12. Vainikkalan Tykkitien lähellä kaunis Hyrmänvuori siistissä metsässä.

13. Hietakosken lähellä mestsässä on erittäin suuri siirtolohkare.

Lisäksi Huttulassa: Kiiskisen ranta ja museo, Kyöpelvuori, Rauhalan vanha talo, veneranta.

Pekka Kuukka, Kotimäki.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *