Siirry suoraan sisältöön

Olympiaväki sai armeijalta kyytiä

Mäntyperän eukon aarteisiin kuuluu hänen isänsä Toivo Vaalivirran albumi, tarkkaan ottaen kopio alkuperäisestä. Sen sivuilta löytyy ajankohtaisia kuvia kuuden vuosikymmenen takaa.

Armeijasta saatiin kuljetusvoimia Helsingin olympialaisten tarpeisiin. Tässä kuljetetaan varuskuntasoittokuntaa stadionille.

Toivo Vaalivirta alias Piippu oli armeijan autokoulussa opettajana, Sirkka-Liisa Vaalivirta kertoo. Piippu kertoo albumissaan, että kun havaittiin, että hänellä on Helsingin-ajokortti, komennus tuli olympialaisiin.

Olympiakomennuksesta kerrotaan muutaman albumisivun verran.

Albumiinsa Toivo Vaalivirta tallensi Helsingin-näkymiä stadionin tornia ja nykyaikaista tulostaulua myöten – kuljettajat kun pääsivät vuorollaan myös katsomaan kisoja.

Sivuille on tallentunut myös kuvia mm. intialaisesta kisaturistista ja sotalaivasta, jolla Iso-Britannian joukkue matkusti kisoihin.

On siellä myös kuva kuskista itsestäänkin vapaavuorolaisena – jolloin silloinkin saattoi joutua töihin:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *