Ei ne ehdi kukkia… Mäntyperän kuulumisia

Teksti ja piirros Sirkka-Liisa Vaalivirta

Onpa ollut hieno syksy! Vettä on tullut niin, että maa on kuin vadissa lilluva pesusieni. Litsis-lätsis kuuluu, kun pihalla kävelee.

Kaikki mikä pystyy lahoamaan tai märkänemään takuulla sen myös tekee. Polttopuut imevät kostettutta itseensä niin, että katoksessakin ne työntävät runsasta sieni- ja homekasvustoa näkyviin. Viimeiset perunat märkänevät maahan, elleivät myyrät ehdi niitä turvaan kuljettaa.

Mäntyperän eukko on yrittänyt aina sateenrakosessa kaivaa pottumaastaan ämpärillisen nyrkinkokoisia mutakökkäreitä, joissa kuvittelee olevan sisällä keskikoisen potaatin. Joissakin on kuivaamisen jälkeen todellakin ollut.
Mutta pieniä ne on tämän eukon murheet katsellessa noita alavien seutujen tulvakuvia. Voi niitä ressukoita, jotka siellä nyt talojaan ja kaivojaan surevat, poispyyhkäistyjä puutarhoja , ja naapurin navetassa evakossa olevia sikojaan.

Jossain päin maailmaa hiekkasäkkejä kasataan ampumaesteiksi, meillä tällä kertaa vain vettä vastaan, vaan eipä se näytä paljonkaan auttavan. Vesi tulvii märkää maata myöten säkkien altakin. Jotakin on kuitenkin aina yritettävä oman kodin suojelemiseksi.
Mäntyperän eukko on laittanut viime talvena kalenteriin, jotta ”osta muovia, ja vuoraa sillä mökin pohjoisseinämä kylmän varalta”. Ajatushan on ihan hyvä, mutta kun nyt muutenkin taitaa olla jonkunlaisen kylähullun maineessa, niin miltäs tuo näyttää jos nyt hommaan ryhtyy. Mökki on melkoisella töyräällä, tänne tuskin tulvat ylettää, mutta tulvasuojaltahan se näyttää, jos eukko nyt rupeaa sitä muovia tuonne kivijalantietämille ja vähän korkeammallekin naulailemaan

Ja tietysti hiekkapusseja painoksi, ettei syysmyrskytuuli kevyttä muovia vie mennessään…Sitä paitsi se pohjoisseinämä on juuri tuolla, jossa se jokikin virtailee, tulvauhka.
Hanhimuutto on ollut vallan mahtavaa. Ainoastaan tuo taivaalta jatkuvasti tihkuva kosteus on pitänyt eukon aika paljon sisätiloissa, muuten keikkuisi tuolla jäkälää kasvavassa tornissaan limettyneissä portaissa liukastelemassa.

Ette ikinä usko miten varovasti siellä todella on liikuttava! Ja vaikka vielä ei ole suurempia pakkasia ollut on eukko jo turvautunut tornin portaitten hiekottamiseen. Ihan totta. Jo viime keväänä totesin sen erittäin hyväksi konstiksi, mutta silloin liukkaus oli jäätä, nyt se on todellakin lautarakenteisiin kertynyttä vihreää limaa, jotain levää varmaan.

Ja kun tässä ei oikeastaan ole ehtinyt juuri tuvassakaan paljon siivoilemaan, niin otapas sanko ja harja tuonne torniin ja ala kuurata niitä portaita – johan ne valkotakkiset taitaisivat käydä ainakin katsomassa, elleivät sitten heti ottaisi kyytiin kummaan.
Kauan eukko odotti, että tulisi sen verran kuivaa, että saisi aurinkokatoksen (!) kangaskaton korjattua talviteloille. Lopulta se oli pakko ottaa pois. Arvatkaapa minkä värinen se oli? No aatteen värinen tietenkin, helakan vihreä, ja osittain jo tummien homepilkkujen kirjoma.

Mäntyperän eukko levitti se nurmikolle, pesi pehmeällä harjalla harmitellen samalla reikiä ja repeytymiä, joita siihen oli tullut. Kuivumisesta ei ollut toivoakaan, mutta narullehan tuo oli pantava valumaan.

Yhden pilvisen poutapäivän se siinä oli ja lopulta toin tupaan mahdollisimman levälleen. Narua vasten ollut osa oli saanut aivan uudet kuviot. Ystäväni talitiaiset olivat hakanneet tasaisen rivin pieniä reikiä koko matkalle.

No, tässä tuvassa ei nyt tehdä mitään ennen kuin jättikoikoinen koko lattian peittävä kangas on saatu paikattua. Pelkään näet pahoin, että hyvään ja ehjään runkoon ei takuulla saa kohtuu hinnalla uutta katto-osaa. Jos saa, niin se varmaan maksaa enemmän kuin kokonaan uusi katos.
Eukon pienet aivonystyrät ovat jälleen kovalla koetuksella. Joka talvi kellariin on muuttanut asumaan kaikenlaisia eläimiä. Hämähäkit, talvehtivat perhoset ja ukkoetanat siedän ihan hyvin, mutta pienet jyrsijät ovat käyneet kanssani taistelua.

Joskus ne rouskuttivat perunat, mutta sitten keksin panna potut sellaisiin astioihin, ettei niihin päässyt käsiksi. Tai hampaiksi. Mutta ei ollut kivaa, kun lujaleukaiset pitkähännät kaivoivat käytäviä kellarin lattian reunasta, siis siitä missä ei oikeastaan ole mitään rakoa tiilistä ladotun lattian ja harkoista valettujen seinien välillä.

Isot hiekkakasat kertyivät seinien vierelle, ja mehupulloja kaadettiin lattialle, kukkien juurakot syötiin, elleivät ne homehtuneet ennen sitä

Vaan nyt tämä pahansuopa eukko arveli tehneensä jyrsijöille selväksi, että tähän kellariin ei ole asiaa. Levitin vahvalti sementtiä ympäri koko lattian. Saapa nähdä, kuka tänä talvena viimeksi nauraa.


Jotkut surevat, että pöllöt kuolevat, kun myyriä ei ole. Voi, voi, tuokaa vaan pöllöt tänne, myyriä on koko puutarha täynnä. Koloja on joka paikassa, niin nurmikolla kuin pottupenkin päässäkin, on polulla ja jopa autotiellä.

Nilkkojen nyrjähtäminen on suurin vaara tuossa puutarhassa kulkiessa, niin epämääräiseksi maa on myllerretty. Kerran ostin sipulukasvin, jonka piti torjua myyriä. Ne söivät sen ensimmäiseksi.

Mäntyperän eukko on luovuttanut tässä asiassa. Ei haittaisi, vaikka tulva nousisi sen verran, että…
Vettä on tullut tarpeeksi, mutta mikä lie, kun kaikki kukkaset eivät näköjään ehdi kukkia. Joriinit ovat kasvattaneet valtavat varret ja lehdet, nuppujakin on, mutta yhtään kukkaa ei ole vielä auennut. Otin yhden nupun maljakkoon pakkaselta suojaan, jospa se pilkahuttaisi edes pikkaisen minkä värinen olisi se suuri ja loistava kukka, mikä siitä pitäisi tulla.

Toinen, jota turhaan olen odottanut joka syksy, on tummanpunaisin kukin ostamaan aikoinaan houkutellut syysasteri. Mäntyperän eukon hoidossa se ei ole vielä koskaan kukkaan ehtinyt, pajuasteri siinä vieressä kyllä.
Orava rakentaa talvipesää. Onneksi tuonne sateeseen ei edes vahingossa ripusta villaisia vaatteita kuivumaan, tehokkaasti orava näet purkaisi niistä lämmikettä omaan kotikoloon. Nyt se vasta taittelee ulkoseiniin sopivia risuja ja oksanpätkiä, kohta kerii naavoja ja luppoja matoiksi ja peitoiksi.

Metsonpojat ovat kasvaneet komeiksi nuorukaisiksi, jotka uhittelevat Pienelle Punaiselle, tarvitseeko tuota väistää, vai näyttäisikö vain tietä lentämällä satoja metrejä siinä edessä siivet lähes maata viistäin.

Puolukoita on vielä metsät täynnä. Ja tämä eukko vain kököttelee sisätiloissa, jos kerkee sitäkään. Mukavaa syksyä!
SL

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *