Siirry suoraan sisältöön

Talvi yllätti pihassa ja puutarhassa

Eukkomammalla oli suunnitelma, että lokakuun lopun vapaapäivät käytetään pihan haravointiin. Ihan se ei onnistunut, kun tuli etutalvi.

Perennapenkin viimeiset kukkijat saivat lumiharson.

Sen sijaan, että olisi haravoinut lehmuksen ja vaahteran lehtiä, hakkasi eukkomamma istutuslapion tylsäksi yrittäessään  kaivaa ulkoruukkuun koloa kanerville. Routa oli ennättänyt paksuksi.

Sitten vasta älysi, että routa sulaa lämpimällä vedellä. Lämpimän veden avulla myös callunat irtosivat muoviruukuistaan ja pari viikkoa tekemättömänä odottanut pihatyö tuli valmiiksi.

Pihan lakaisu odottaa syksyisempiä kelejä - tai keväisempiä.

Nyt eukkomamma odottaa, että meteorologien lupaamat vesisateet (niin kuin niitä ei olisi jo ollut tarpeeksi) sulattavat valkoisen lumen. Niin pääsee eukkomamma pyhäinpäivänä haravoimaan lumen alle liiskaantuneita lehtiä, ja ukkokulta saa autonsa lipsuteltua kirkonnmäelle. Sitten viime torstain ei kesäkumeilla ole ollut rinteestä ylös pääsyä, ainakaan isommalla pelillä. Aikamoista taitoajoa harrasti illan suussa jäteauton kuljettajakin, kun ei ollut hiekkaa renkaan alla.

Tulee taas marraskuu ja märkä pimeys, jos säätieteilijöihin on uskomista. Mutta ehkä Lemin kirkolla hieman edellissyksyjä valoisampi. Porattiinhan tänään jo reikää uusien katuvalojen maakaapeleille, jos eukkomamma työmaan tarkoituksen oikein ymmärsi. Saa nähdä kuinka kirkkaasti nämä direktiivin mukaiset valot sitten syksyä valaisevat.

Tänään valaisi aurinko kuin maaliskuussa. Lisää aurinkoa on luvassa torstaiksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *