Olipa kerran lumoavan kaunis Mummokuningatar, mutta kuten muistat, siitä kauneudesta voidaan olla montaa mieltä. Harmaaraitaisen kissansa kanssa hän asusteli iloisena ja onnellisena kaukana korpimetsän keskellä omassa linnassaan.
Pakkanen paukkui linnan nurkissa, ja tänäänkin Pakkasukko herätteli Mummokuningattaren jo aikaisin, paljon ennen kuin aamun sininen hämärä ennusteli talvisen päivän koittoa.
Mummokuningatar päästi Harmaaraitaisen kissansa öiseltä seikkailulta tupaan, kaatoi sille lämmintä kermaa kultaiseen kuppiin, ja kiehautti päänselvityskahvit. Mitähän tänään pitikään tehdä?
Siinä kahvia juodessaan hän muisti, että linnuille piti laittaa lisää ruokaa, ja…
”Voi hyvä tavaton! Ajattelinkin, että mikä täällä niin ihanasti tuoksuu” tuumasi Mummokuningatar ja jätti kahvin juonnin sikseen. ”Kinkku on ollut uunissa koko yön!”
Olipa se ruskea ja pehmeäksi paistunut, ehkä vähän liikaakin, mutta varmuuden vuoksi he maistelivat aika kimpaleen, ja vielä toisenkin huomatakseen, että kinkku oli juuri sopivaa. Kylläpä nyt oli mukava ruveta päivän töihin, kun oli maha killillään kinkkua heti aamusta.
Linnan salit oli koristeltu jo aikoja sitten, sillä Mummokuningatar rakasti joulua yhtä paljon kuin aikanaan lapsena. Harmaaraitainen kissakin tykkäsi kovasti koristelusta, mutta siitä oli siinä enemmän harmia kuin hyötyä.
Eräänäkin päivänä se oli ryntäillyt ympäriinsä kultanauhat kaulassaan ja kulkusia tassuissaan ja oli siinä villissä menossa pudottanut hienon jouluenkelin pöydältä, niin että Mummokuningattaren oli pitänyt moittia kissaa taas Senkin Rontiksi. Mutta tosi hyvä Harmaaraitainen kissa oli ojentelemaan koristeita säilytyslaatikosta korkealle jakkaralle kiivenneelle koristelijalle.
”Voi hyvä tavaton, kylläpä ikkunan takana käy ahkera nakutus! Rasvakakku on jo ihan lopussa. Voisitko kisu kiltti viedä sinne uuden sillä aikaa, kun minä laitan riisipuuron hautumaan uuniin…”
Arvaapa lähtikö Harmaaraitainen kissa mielellään sellaiseen hommaan. Mitähän sillä oli mielessä, kun se rasvakakkua kiinnittäessään katseli viirusilmin ja viiksiään nuoleskellen oksalla tiuskuttavia pulleita punatulkkuja ja kultarintaisia tiaisia?
Kovasti värisi kissan hännänpää, mutta se malttoi mielensä, muisteli mehevää juuri uunista otettua kinkkua, ja ajatteli, ettei hän näin joulun aikaan viitsi lintuja jahdata. Eikä hiiriä tai myyriäkään. Niille se ripotteli hiukan jyviä hangessa olevan kolon kohdalle ja naukaisi:
”Hyvää joulua sinnekin koko perheelle!”
Vähän hiljemmin se kuiskasi :”Tavataan sitten keväämmällä vähän muissa merkeissä…” Aika juonikas tuo kissa.
Joulupukki oli käynyt Mummokuningattaren linnassa jo aikoja sitten, vaikka nyt oikeastaan vasta oli joulu. Asia on näet niin, että Mummokuningatar oli joulupukin alihankkija.
Tiedätkös, mitä se tarkoittaa? Hän on tavallaan töissä joulupukilla, hyvänmielenpalkalla. Joulupukki lähetti hänelle jo aikaisin kesällä listan kaikista niistä lapsista ja aikuisista, jotka toivoivat lahjaksi villasukkia, ja Mummokuningatar sitten kutoi niitä, ja paketoi valmiiksi.
Hyvissä ajoin ennen joulua pukki sitten haki valmiit paketit, ja he viettivät samalla oikein rauhallista ennenaikaista joulua yhdessä.
Se oli varsin mukavaa.
Vuosien myötä lasten toivomukset olivat kyllä muuttuneet, villasukkia toivoivat enää hyvin harvat, mutta sekään ei haitannut, sillä eihän Mummokuningatar oikeastaan enää olisi kovin suurta tilausta jaksanut neuloakaan kipeillä sormillaan. Onneksi hän tunsi muutaman ihanan Pikkuprinsessan, jotka olivat halunneet opetella sukanneulomisen taidon, joten Joulupukilla oli kyllä tulevaisuudessakin alihankkijoita tiedossa.
Talvinen päivä on hyvin lyhyt, ja niinpä Mummokuningatar ja Harmaaraitainen kissa lastasivat pulkkaansa jouluherkut metsän väelle. He olivat koristelleet korpimetsän keskellä sen suuren ja kauniin kuusen, johon ensimmäisenä taivalle syttyvä tähti lennähti latvaan loistamaan, ja sen kuusen juurelle he toivat yhdessä heiniä, kaalia porkkanoita ja pähkinöitä, kauroja ja rasvaa, kaikenlaisia herkkuja metsän eläimille.
Joka kerta paikalla käydessään he tapasivat siellä Herra Hirven, Kettu Repolaisen ja koko Jänöperheen. Olli Orava oli jakamassa pähkinöitä närhineiti Nättiselle ja harvoin metsässä vierailevalle vanhaherra Kuukkelille, mutta tällä kertaa metsässä näytti aivan erilaiselta.
Kuusi seisoi kyllä entisellä paikallaan, ja iltapäivän sininen hämärä värjäsi sen lumisia helmoja. Metsästä kuului hienon hienoa laulua, josta ei ollut ihan varma, oliko se tuuli vai lähestyivätkö revontulet hiljaa hiipien taivaan rantaa.
Lumi suihki ja suhisi heidän pulkkansa alla, mutta suhina jatkui vaikka he pysähtyivät katsomaan kaunista kuustaan. Aivan haaleana pienenä pisteenä leijui se ensimmäinen tähti ja kiinnittyi kuusen latvaan, ja pohjoisella taivaalla näkyi jotain ihmeellistä, jotain vaaleaa ja oudon kirkasta. Ei kai se hentoinen laulu kuulunut enkelikuorolle?
Mummokuningatar ja Harmaaraitainen kissa seisoivat vielä kauan katselemassa tähtiä ja leiskuvaa taivasta sen jälkeen, kun olivat herkkunsa kuusen juureen vieneet. Ja mitä ihmettä, yhtäkkiä he kuulivat ihan selvästi aisakellon.
”Voi hyvä tavaton! Katsopa kisu, ystävämme Joulupukki ja Petteri Punakuono!” Porosta näkyivät vain suuret sarvet kuusen takaa, kun se maiskutteli tuoksuvaa heinää. Olipa hyvä, että olivat löytäneet tämän joulutarjottimen, sillä pukin reessä oli vielä paljon säkkejä täynnä lahjoja. Matkaa oli vielä pitkälti edessä.
” Kylläpä meillä on ollut ihana joulu,”tuumasi Mummokuningatar, kun he joulupuuron jälkeen rauhoittuivat iltaan. ”Haluaisitko, kisu jäädä yöksi uunin päälle nukkumaan, edes näin jouluyöksi?”
”Miiaauuh” naukaisi Harmaaraitainen kissa, ”taidan mennä ulos, olen ihan varma, että tänä jouluyönä saan kiinni revontulen hännästä…”
Ja niinpä kisu meni seikkailuilleen, ja Mummokuningatar pukeutui ruusukuvioiseen yöpaitaansa, pujahti lämpöisen peiton alle, risti kätensä, siunasi kaikki rakkaansa ja nukahti uneen, jossa ratsasti pitkin revontultensiltaa Joulupukin maahan.
Sen pituinen se.
Ja Hyvää Joulua sinulle!
Väritä kuva tietokoneen piirustusohjelmassa tai tulosta ja väritä värikynillä.