Oletko lukenut – mitä pidit?

Sirkka-Liisa Vaalivirta luki Sofi Oksasen Puhdistuksen ja Jari Tervon Laylan.


Mielenkiintoista oli lukea peräjälkeen kaksi näin erilaista ja toisaalta samanlaista kirjaa. Kumpikin kertoo todella surkeista naiskohtaloista. Kummankin kirjailin on varmaan täytynyt todella perehtyä asiaansa, Oksasen Viron historiaan ja Tervon kurdien elämään.

Tällaisissa kirjoissa ei oikein voi olla onnellisia loppuja, sillä vaikka elämä jotenkin löytäisi jonkunlaisen rauhallisemman uoman, unet, pelot ja traumat eivät hellitä.

Oksasen teksti on jotenkin levotonta. Toisinaan tuntuu, että se sinkoilee sinne tänne kuin pesästään hätyytetyt herhiläiset. Lyhyen lauseen jälkeen saattaa tulla lähes puolen sivun mittainen pilkutettu mietelmä. Kuin kirjailija olisi vain istunut kirjoittamaan, ja sen enempiä miettimättä laittanut paperille kaikken mitä mieleen tuli.

Näinhän se ei tietenkään ole. Puhdistus oli kuitenkin helppo lukea varsinkin, kun oudot sanat oli suomennettu takasivuilla. Sen sijaan lopun päivitetyt kirjeet ja kuulustelupöytäkirjat jättivät jotenkin sellaisen tunnun, että kirja oli jäänyt kesken.

Ajattelin myös kovasti kehuttua tekstiä – olisiko sitä kehuttu niin paljon, ellei Sofi olisi ulkoiselta olemukseltaan niin uskomaton kuin on ! Moni on kehunut elokuvaa. Minulle jäi kirjan lukemisen jälkeen olo, että toista kertaa en tahdo näihin asioihin enää palata, varsinkaan nähtyinä.
Tervon Layla on nykypäivän historiaa, surullisia ja hirveitä asioita joita tapahtuu joka päivä jossain, kukaties ihan naapurissa. Miten voimaton olo tuleekaan, kun tietää, ettei mitään niille voi.

No,Tervo on yrittänyt. Tervon teksti on selkeää ja suoraviivaista, kirjailijan itsensä näköistä, outoja sanoja hän ei selittele, joten kirja ei ehkä ole tarkoitettukaan tällaisen”yksinkertaisen” ihmisen luettavaksi.

Vaatisi lukijalta perehtymistä ihan oikeaan kurdielämään, olisi kenties eduksi, jos ystäväpiirissä olisi joku, joka selittäisi ja mahdollisesti oikaisisi tekstiä – eihän kaikki aina voi olla hirveää ja toisaalta naiivia. Vaikka kirja olikin mielenkiintoinen kaikesta kamaluudesta huolimatta, en tätäkään haluaisi elokuvana katsella.

Kirjan lopussa on monta tyhjää sivua. Ehkä ne ovat siellä siksi, että jollakin tavalla jäin pohtimaan miksi näin, miksei jotenkin toisin. Ei tämän loppuun voinutkaan kirjoittaa sen pituinen se, tai että he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti.

SL

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *