Siirry suoraan sisältöön

Urpiaiset tautien ja tappajien kourissa

Teksti ja kuvat: Sirkka-Liisa Vaalivirta

Urpiaisilla on todellakin ollut kova talvi. Niitä tuli suurin parvin ruokintapaikoille, vilkkaasti ne hyppelehtivät maassa ja keräsivät pikkuiseen kupuunsa murusia maasta.

Jokunen pörhisteli höyheniään, ja ensinhän tuota ajatteli, että pakkanen palentaa pientä, vaan sitten liikkuminen muuttui hitaaksi ja huojahtelevaksi. Ei kai vaan ole salmonella iskenyt ressukkaan! Eräänä päivänä sitten oksalla pörheänä tasapainoillut lintu putosi äkkiä oksalta ja jäykistyi hankeen .


Lähetin linnun, ja toisenkin saman kohtalon kouraiseman Eviraan (os.Evira Oulun toimipaikka,Elektroniikkatie 3, 90590 Oulu). Kuolleita lintuja voi lähettää sinne hyvin pakkattuina mahdollisimman nopeasti, ettei pilaantuminen ehdi kovin pitkälle.
Vastauksessa todettiin, että molemmat linnut olivat todellakin kuolleet salmonellaan, joka saattaa myös tarttua sekä ihmisiin, että lemmikkieläimiin. Se voi aiheuttaa suolistotulehduksia tai olla aivan oireeton, myös linnuilla.

Niille salmonella aiheuttaa usein kuolioisia pesäkkeisiä tulehduksia ruuansulatuskanaviin ja muihin sisäelimiin. Tutkimustulosten mukaan linnut ovat tavallaan nääntyneet, niiden kunto on ollut heikko, ja vaikka on näyttänyt, että ne söivät, niin rauhasmahat ovat olleet tyhjät.
Evira neuvoo pitämään ruokintapaikat puhtaina, ja käyttää ruokinta-automaatteja, joihin linnut eivät pääse ulostamaan. Kuolleita lintuja ei saa käsitellä paljain käsin, pahimmillan koko ruokintapaikka on syytä siirtää muualle, polttaa tai haudata kuolleet linnut ja maasta siivotut ulosteet sekä ruuan tähteet.

Ruokintalaitteet voi myös pestä ja jopa desinfioida.
Toinen juttu oli sitten nämä suurta kohua aikaan saaneet ”tappajatiaiset”. Omassa pihassa tein kokeen. Jätin yhden kuolleen urpiaisen hangelle, ja toden totta, jonkun ajan kuluttua tiaiset tulivat nokkimaan sitä.

Lopulta yksi otti sen kynsiinsä, ja kantoi melkein oman painoisensa saaliin tiheän kuusen juurelle ja jatkoi herkuttelua. Mutta sitten joku kertoi nähneensä, että hiukan pörheä tiainen ihan oikeasti kävi vielä elossa olevan urpiaisen kimppuun ja tappoi sen.

Ehkä ne olivat molemmat sairaita. Eikä luonto koskaan jätä ravintoa käyttämättä silloin kun sitä on saatavilla. Heikkokuntoiset ovat varmasti aina saalista, olipa se sitten hyvä tai huono asia.
Kevät näyttää vielä jatkuvan aika kylmänä, joten ruokintaa on syytä jatkaa. Kannattaa kuitenkin pitää paikat ja automaatit puhtaina.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *