Teksti ja kuvat: Sirkka-Liisa Vaalivirta
Viikko oli oikein lukuviikko! Neljä hyvin erilaista kirjaa tuli luettua – mutta pakko on tunnustaa, että meni siinä edellinenkin viikko!
Ihan ensin luin Riikka Pulkkisen kirjan ”Vieras”.
Kun kirjailija on näin nuori ((s.1980), täytyy ihmetellä asioiden monipuolista tuntemusta. Ei hän ole millään ehtinyt itse kokea kaikkea, mistä kirjoittaa. Ehkäpä hänellä vain on varsin hyvä mielikuvitus, tai avoimet korvat ja silmät.
Tarina elämän kipupisteissä rimpuilevasta seurakuntapastorista on toki mielenkiintoinen, ehkä vähän liikaakin mahtuu Maria-polon elämään. Riikka Pulkkisen teksti on yleensä ottaen selkeää ja johdonmukaista, mutta joskus tuntuu, kuin tekstiin olisi pujahtanut ” keisarin uusia vaatteita”, turhia kikkailuja. Ikäänkuin sanoja ja rummutusta olisi tiputeltu sivuille silloin kun ei ollut muuta sanottavaa.
Toivottavasti Pulkkinen ei tyhjennä sanaista säkkiään tapahtumia liian täynnä olevalla kirjoitustyylillä. Ihan ruusua en hänelle anna, mutta odottelen mielenkiinnolla lisää.
Jos olet innokas pohjoisen matkaaja, sinun kannattaa lukea ruusun arvoinen ”Saamelandia, joka on 1974 syntyneen, Norjassa asuvan Magne Hovdenin esikoisromaani. Näin hauskaa kirjaa en ole pitkään aikaan lukenut
Oikeastaan kaikki kerrotaan jo etusivulla: ”Parasta on menestyä itse, mutta myös toisten epäonnistumisesta voi nauttia”,(Herman Vildenvey) Tällä motolla kaksi kaverusta yrittää päästä mahdollisimman helpolla ja mahdollisimman vähillä tiedoilla suureen rahaan kiinni, matkailupisnekseen.
Voi sitä uskomattomien seikkailujen (myös nais-) määrää! Eivätkä kaverukset suinkaan vastoinkäymisistä lannistu, uutta matoa koukkuun, kun virta on vienyt entiset siimoineen ja vapoineen! Mainio kirja.
Åsa Larsson on jo kirjoittanut monta palkittua kirjaa. Minäkin annan ruusun tälle 1966 syntyneelle, Kiirunassa lapsuutensa viettäneelle dekkarikirjailijalle. ”Uhrilahjan” jännittävät tapahtumat sijoittuvat myös pohjoiseen, kirjailijan lapsuuden maisemiin.
Kiirunassa rakennetaan kuumeisesti kaivosvaltakuntaa, eikä nuori opettajattar arvaa mitä tulevaisuus tuokaan tullessaan. Vaikka kirjassa jaksotetaan tätä päivää ja taannoisia tapahtumia, juoni on selkeä, teksi mainiota, eikä kirjaa malttaisi päästää käsistään. Åsa Larssonista tuli kertalukemalla yksi lempikirjailijoistani, vaikka en oikeastaan olekaan ollut mikään dekkarifani.
Luin yhden lastenkirjan, tai paremminkin katselin kuvat. Pekka Hännisen ja Laura Tuomisen ”Norpan talvi” on kauttaaltaan soman sininen. Kannessa katsoo suurisilmäinen norppa hellyttävästi, ja sisäsivujen kuvat varmasti kiehtovat lasta. Norpasta kerrotaan satuillen, lapsi saattaa helposti samaistua tähän pikku otukseen.
Pahasti kävi kuitenkin silmään lausahdus, jossa ”hirven kaviot kopsahtelivat jäällä”. Pieni moka, mutta kyllä kai hirvellä kuitenkin on sorkat! Jotain enemmän kirjalta odotin, joten ruusua vaille se jää herttaisesta kuvituksesta huolimatta.