Kansantaide Gellariaan – Paimensaaressa viisi taiteilijaa

Savitaipaleen Kansantaide ry. on saanut hulppeasti näyttelytilaa kirkonkylän keskustasta Arkkitehtuuran alakerran ns. ”Gellariasta”. Nyt  Paimensaaressa on paremmin tilaa Art Paimensaarelle.

– Sitä on etsitty jo parin vuoden ajan, koska Paimensaaren tilat ovat olleet varsin rajalliset, kertoo Eeva Jokipelto.
Gellariatilat sai Kansantaiteen käyttöön sen pari viikkoa sitten edesmennyt varapuheenjohtaja ja paikkakunnalla kauan vaikuttanut Savitaipaleen kansalaisopiston liikunnanopettaja Elsi Hirvi.

Hirvi oli myös pitkään ns. keskiviikkokerhossa maalausta harrastanut aktiivijäsen.

Paimensaaressa viisi taiteilijaa

Art Paimensaaren varsinaiseen näyttelyyn Paimensaaressa isäntäväki on kutsunut tänä kesänä viisi taidemaalaria.

Tunnetuin taiteilijoista lienee imatralainen Sinikka Hurskainen, joka 24-vuotisen kansanedustajauransa jälkeen on löytänyt uudelleen nuoruutensa harrastuksen ja opiskellut maalausta tarmolla sekä Pietarissa että Pariisissa. Tyyli on muutamassa vuodessa muuttunut lähes täydellisesti – naivismista realismiin.
Hanna Meuronen-Majamaa ja Marjatta Hiltunen tulevat Väinö Raution aikoinaan perustamasta Lappeenrannan
Taideyhdistyksestä. Edellinen oli sekä Väinö Raution että Matti J. Raution oppilas 1970-luvulla. Hiltunen sai syksyllä 2012 Viipurin Taiteilijaseuran (VTS) kunnia- palkinnon sen vuosinäyttelyssä Heinolan taidemuseossa. Hän on myös Lappeenrannan Taiteilijaseuran jäsen.
Helsingistä on tulossa mukaan taidemaalari Kalevi Liski, joka on maalannut useana vuonna taiteilijaresidensseissä
Italiassa, ja on parhaillaankin Venetsiassa. Hän on toiminut TV1:ssä ja useissa teattereissa mm. lavastajana.
Näyttelyyn tulee myös Mäntyharjun Salmelan nuorten kilpailun finaaliin päässeen lappeenrantalaisen Landys Roimolan omaperäisiä sekateknikkatöitä. Hän oli mukana Paimensaaressa jo vuosi sitten. Landys sekä sanoittaa että säveltää myös omia tekstejään ja esittää niitä.
Näyttelyn vetäjinä toimivat isäntäparin ohella Ari ja Kaarina Lindqvist, jotka olivat perustamassa Savitaipaleen Kansantaideyhdistys vuonna  2010 Art Paimensaaren yhteyteen Eeva Jokipellon ja Matti J. Raution
kanssa. Rautiolta on näyttelyssä uusia akvarelleja ja Jokipellolta grafiikkaa ja video- otoksia menneiltä vuosilta. Myös valokuvia tapahtumista edellisiltä vuosilta on nähtävillä.

Näyttelyyn voi etukäteen tutustua Art Paimensaaren kotisivuilla.
Näyttely avautuu yleisölle 2.7. klo 12. ja päättyy 4.8. klo 18. Näyttelyn töitä, kirjoja ja videoita on saatavilla paikan päällä.
Art Paimensaari pyrkii edelleen tekemään yhteistyötä Savitaipaleen Kansantaide ry:n kanssa esim. piha-alueiden hyödyntämisessä sadetta kestävien teosten esittelyssä ja sunnuntaitapahtumien ideoimisessa. Myös yksi seinä ateljeessa on varattu näyttelyn isännän pitämän akvarellikurssin savitaipalelaisille Maire Laarille, Kaarina Lindqvistille ja Milja Markulle, sekä lappeenrantalaisille Leila Lehtolalle ja Arja Touralle. Uusi kurssikin on tulossa.
Paimensaaressa on myös entiseen tapaan sunnuntaitapahtumia klo 16 alkaen. Luvassa on niin ikään uusi akvarellikurssi kesäkuussa ja historiallinen kuvaesitelmä eri aikakausien taiteeseen. Ukkopojat esiintyvät tapahtumassa ’Sävel kiertää Suomea’, jonka juontaa runoilija-sanaseppo Terttu Kultanen. Myös Sirkka-Liisa Vaalivirran uusi sketsiesitys ’Baby Blue’ nähdään, samoin nuorten ja Ukkopoikien musiikkiesityksiä ja muita elävän taiteen tapahtumia.

 

Sinikka Hurskainen: Olavinlinna, öljy

 

Kalevi Liski: Tuuli hiljaa henkäilee, öljy

 

Hanna Meuronen-Majamaa: Kotikatu, öljy

Marjatta Hiltunen: Huomenna hän tulee, sekatekniikka

 

Matti J. Rautio: Kontrasteja, akvarelli

 

Eeva Jokipelto: Äidin sylissä, hiili-atk

Landys Roimolan kuvia löytyy täältä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *