Teksti ja kuvat: Kaija Lankia
Käden taidot ovat vahvasti esillä Savitaipaleen Mäntyperän tämän kesän näyttelyssä.

Taru Järvimies on virkannut mm. kastemekon. Päivi Pihamon luonto- ja eläinuvista avajaispäivinä oli vasta maistiaisia.
Näyttelyn emäntä Sirkka-Liisa Vaalivirta esitteli lauantain avajaisiksi ensimmäisenä tuvan tyhjiä seiniä: Päivi Pihamon valokuvasuurennokset eivät ehtineet ajoissa, vaikka ne kahteen kertaan oli tehty ja luvattu. Joko kuvavalmistamo tai posti petti.
Kammarissa kuitenkin oli näytteeksi Pihamon töitä. Talvinen auringonnousu Partakoskella vilvoitti mukavasti hellepäivänä, Paavo-aasi kirmasi iloisesti kohti kuvaajaa.
Tauno Paukkunen on kätevä käsistään. Koivun tuohi taittuu virsuiksi, rasioiksi, konteiksi ja vaikka miksi. Luostolla hän näki tuohesta taivuteltuja kuutioita ja päätti tehdä samanlaisia.
– Lopussa minulla olivat punoksen irtonaiset päät käsillä ja ihmettelin vaimolle, miten niistä pääsee eroon. Tämä neuvoi heittämään ne pesään, Paukkunen kertoili.
Taru Järvimiehen käsitöitä Mäntyperällä on ollut ennenkin esillä. Myyntinäyttelyn suosikkeja ovat ommellut tai virkatut humoristiset hahmot. Sellaisia on nytkin näytteillä.

Pienet sydäntyynyt tulevat kehitysvammaisten Koivutuvan päivätoimintaryhmältä. Siellä on ahkeroitu myös mm. koruja. Villasukat ovat talon emännän ahkerista käsistä.
Mäntyperän näyttelykesä on järjestyksessään jo 19:s. Vuosien varrella Sirkka-Liisa Vaalivirta on tarjonnut kodin jo 55 näyttelylle.
Kävijämäärät eivät yllä tuhansiin, mutta on oma intiimi ja omaperäinen lisänsä seutukunnan kulttuurikesään.
Kesäkuun aikana näyttely on avoinna maanantaisin, tiistaisin ja keskiviikkoisin kello 12-17, heinä- ja elokuussa sopimuksen mukaan.