”Huiputusta” jälleen ja huippuherkkuja

Teksti ja kuvat: Sirkka-Liisa Vaalivirta

Pohjoisen tunturit ovat jänniä. Joskus niin paksussa sumussa, että turhaan huipulle yrittänyt palaa alas, ja kertoo, ettei löytänyt perille asti.

Tsokka Pyhätunturin huipulla on käymisen arvoinen.

Ei löytänyt , vaikka leveä tie olisi vienyt ihan just sinne.  Ja muutaman tunnin päästä taivas kirkastuu, ja kaikki on selvästi näkyvissä maston huippua myöten!
Suunnitelmissa oli tällä kertaa mennä Kultakeron näköalahissillä ylös ruokailemaan Pyhätunturin Tsokkaan ja tulla sitten jalkaisin tietä myöten alas. Hymyilevä hissipoika tuumasi, että valinta on teidän, lippu on kuitenkin ylös-alaslippu…

Hissin juurella kukkii vielä syyskuun loppupuolella hentoinen saunakukka puhtaassa hiekassa

 

Ryskyttäen ja kitisten kylmänkosteat hissipenkit vievät yhä korkeammalle, alaspäin menijät moikkailevat ja tunnelma on kuin Putte-possun nimipäivillä, kaikilla tuntuu olevan mukavaa.
Ylhäällä jököttää sitten se Tsokka, huippu, puolentuhatta metriä korkealla.

Avaruutta on joka puolelle, ruskamaisemat huikeat. Ja sisällä katossa silmään pistää ensimmäisenä ihana poronsarvista rakennettu valaisin. Se on joka vuosi yhtä ihana.

Tiskin takana hymyilevät Matti Siuko ja Annikki Aaltonen toivottaen tulijan tervetulleeksi.

 

Kuvan myötä tulee terveisiä myös Etelä-Karjalaan entisille työkavereille ja tutuille.

Tällaisena aikana, kun monessa paikassa on itsepalvelu, hyvä että tiskaaminen vielä hoituu yrittäjien puolesta, tämä paikka on jotain aivan muuta.
Jo pöytään tuotu leipäkori tuorein sämpylöin hämmästyttää – jaksetaanko kaikki syödä! Kermainen porokeitto on vallan mainio, ja juhlalliseksi sen tekee pöytään tarjoilu iloisen jutustelun myötä.

Tsokka on kuuluisa isoista ja maukkaista vohveleistaan. Niitä ei turhaan kehuta. Joutuisasti Annikki kiikuttaa herkkuja pöytiin. Kertoilee samalla , että Tsokka suljetaan nyt hiljaiseksi ajaksi, mutta avataan taas itsenäisyyyspäivän tietämillä talvikaudeksi.

Varsinaista lomaa ei ehkä ehditä pitää, sillä kaikenlaista puuhaa on kyllä tauonkin ajaksi. Talvikautena he tulevat ylös huipulle halki tuulen ja tuiskun moottorikelkalla, joten jo kotona on syytä miettiä, mitä kaikkea mukaan pitää ottaa.

Sitä paitsi juuri alhaalla avatussa luontokeskus Naavassa  he huolehtivat myös Cafe Loimun tarjonnasta. Miten ihmeellä ehtivät ja jaksavat?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *