Parasta kirjastostani

Teksti: Eeva Jokipelto

Sunnuntaina 15.12.2013 tapahtuneen Nelson Mandelan hautaamisen vielä ollessa tuoreessa muistissa ja näin rauhan juhlan aikaan on syytä palauttaa mieleen tämän maailman- ja varsinkin Etelä-Afrikan historiaan syvästi vaikuttaneen miehen aikalainen, niinikään eteläafrikkalainen kirjailija André Brink (s. 1935), jonka proosatuotantoa on pidetty yhtenä maailman parhaista.

Hän vaikutti osaltaan Mandelan 27-vuotisen vankilassaolon aikana vahvasti siihen, että ulkomaailma kiinnitti huomiota hänen kotimaansa rotusyrjintään 1970-luvulta alkaen ja lopulta apartheidin murtumiseen, vaikka maan valtaapitävät yrittivät kaikin voimin estää sen.

Brinkin kirjallisen tuotannon vaikutus lukijaan on mahtava. Hänen ehkä tunnetuimman teoksensa ’Valkoinen kuiva kausi’ luin ensimmäisen kerran jo 70-luvulla. Se etenee kuin parhain jännitysromaani, säilyttäen kuitenkin dokumentaarisen vaikutelmansa. Se ei paljasta ainoastaan oman yhteiskuntansa rasismia, vaan jokaisessa ns. ’sivistysvaltiossakin’ piilevän rotusyrjinnän, joka liittyy kaikkeen erilaisuuden ja poikkeavan pelkoon ja torjuntaan.

Etniset ryhmät keskuudessamme ovat vain vieläkin niin pieniä, että emme joudu niiden kanssa useinkaan tekemisiin, emmekä ehkä huomaa, että piilorasismia on meilläkin. Jo ennakkoluulo kaikkea uutta kohtaan on sitä, siinä piilee syrjinnän siemen.
Brinkin teosten maailma on niin tuttu, johdonmukaisen tuntuinen. Ns. ’tavallinen’ ihminen uskoo yhteiskunnan perustuvan järjestykseen, järkeen ja oikeudenmukaisuuteen – mutta se ei olekaan sitä jokaisen jäsenensä kohdalla. Kaikilla ei ole edes keinoja penkoa asioiden taustoja, siksi tuntuu kuin taistelisi tuulimyllyjä vastaan. Kun meillä on kaikki niin hyvin, emme enää osaa eläytyä toisen osaan tai katsoa asioita kärsivän ihmisen kannalta.

Brinkin teokset olivat yhteiskuntakritiikkinsä takia kiellettyjä hänen kotimaassaan, mutta niitä saatiin aluksi julkaistua Euroopassa, koska hän oli valkoihoinen, Ranskassa Sorbonnen yliopiston opiskelijana ja tutkijanakin toiminut oppinut mies.
Kirjasta ’Valkoinen kuiva kausi’ on tehty myös elokuva, jossa Marlon Brando näytteli pääosaa. Brink on myös useaan kertaan palkittu ja ollut kolmesti ehdolla Nobelin palkinnon saajaksi. Meilläkin nähtiin äskettäin hänestä tehty haastatteluohjelma TV:ssä.

Brink on kirjoittanut 1960-luvulta alkaen näihin asti, joten hänen kirjallinen uransa on kunnioitettavan pitkä. ’Valkoisen kuivan kauden’ ilmestymisen aikaan 70-luvulla rotuviha ja -murhat olivat Etelä-Afrikassa pahimmillaan, eivätkä siitä kirjoitetut kuvaukset voineet olla vaikuttamatta lukijain maailmankuvan muovautumiseen.

Brinkin teksti on niukkaeleistä, vailla epäolennaista sanahelinää. Se kuvaa sattuvasti sitä karua tunnelmaa, joka maan eriarvoisuutta ylläpitävässä yhteiskunnassa tuolloin vallitsi, niin sen valtarakenteissa kuin niissä ankeissa reservaattiympäristöissä, joihin musta väestö oli sullottu.

Teoksen sankari on sävyisä valkoinen opettaja Ben du Toit, jota pidetään aivan tavallisena miehenä, josta ei kukaan voinut uskoa, että hänelle voisi kuulua tällaista. Hänellä on turvallinen elämä ja hyvä työpaikka, eikä hän olisi kiinnittänyt huomiota koko asiaan, ellei se olisi sattunut juuri hänen koulunsa siivoojalle, joka sattui olemaan musta. Tämän poika katosi nuorisomellakassa, ja Ben yritti vain ottaa tarkemmin selkoa tapahtuneesta, koska se oli hänelle valkoihoisena helpompaa. Siitä alkoivat Benin vaikeudet. Hän ei enää voinut lopettaa, koska hän ei uskonut kuulemiaan huhuja siitä, että kaikkia ei kohdeltu aina oikein.

Mitä enemmän hän alkoi löytää todisteita turvallisuuspoliisin laittomuuksista, sitä oudompia asioita rupesi tapahtumaan hänen omassa elämässään. Hänen puheluitaan kuunneltiin, häntä varjostettiin, ystävät alkoivat kaikota, tuli kotitarkastuksia… Kaikki varmuus hänen elämästään alkoi murentua, se yhteiskunta, jossa hän oli tähän asti vaikuttanut, muuttui uhkaavaksi ja epävarmaksi. Hänen koko arvomaailmansa alkoi muuttua ja vähitellen koko totuttu elämä oli ohitse ja hänen oli valmistauduttava taisteluun, jonka lopun hän jo tiesi.

Mutta hän tiesi senkin, ettei hänen sielullaan ollut mitään virkaa, jos hän antaisi vääryyden jäädä korjaamatta. ’Edes kerran ihmisen on uskottava johonkin niin paljon, että vaarantaa kaiken sen puolesta.’
Hän tuntee olevansa jälleen kerran kuivan valkoisen kauden kynnyksellä, kauden, jonka hän oli kokenut lapsuudessaan ja joka vei hänen isältään kaiken.

Vaikka Brinkin teksti on helppoa ja paljasta, hän osaa tarkastella asioita niiden kaikilta puolilta, tuoda esiin erilaiset näkökannat, näyttää niiden taustatekijät ja syyt, mitkä johtavat juuri tällaiseen tapahtumiseen ja ajattelutapaan. Näin lukija voi tavallaan vertailla erilaisten asenteiden oikeudenmukaisuutta ja pohtia niiden seurauksia.
Kun meillä on kaikki niin hyvin, emme ehkä osaa eläytyä toisen osaan tai katsoa asioita kärsivän ihmisen kannalta. Näin joulun aikaan kyky empatiaan on ajankohtaisempi kuin muulloin, kun suurimmalla osalla meistä tässä maassa kaikkea on yllin kyllin.

Andre Brinkin tuotantoa:

Katson pimeään (Looking on Darkness 1974)
Tuokio tuulessa (An Instant in the Wind 1976)
Sateen enteitä (Rumours of Rain 1978)
Valkoinen kuiva kausi (A Dry White Season 1979)
Myrskyisä hiljaisuus (A Chain of Voices 1981)
Mapmakers: Writing in a State of Siege (1983)
Ruttomuuri (The Wall of the Plague 1984)
Katson pimeään (Looking on Darkness 1974)
Tuokio tuulessa (An Instant in the Wind 1976)
Sateen enteitä (Rumours of Rain 1978)
Valkoinen kuiva kausi (A Dry White Season 1979)
Myrskyisä hiljaisuus (A Chain of Voices 1981)
Mapmakers: Writing in a State of Siege (1983)
Ruttomuuri (The Wall of the Plague 1984)
André Brink: Hiljaisuuden tuolla puolen (2002)
Andre´ Brink: Kun vielä muistan (2010)

Avainsanat:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *