Mikä ihmeen mollukka! – Mäntyperän kuulumisia

Teksti ja piirros: Sirkka-Liisa Vaalivirta

Ai hitsi miten palelee. Tuvan lattia on kylmä kuin lokakuinen rantakivi, eikä auta, vaikka laittaa kahdet villasukat jalkaan. Illalla nukkumaan käydessä on kylmästä hytiseviin jalkoihin vaihdettava lämpöiset yösukat,  ja kumma kyllä, aamulla varpaat ovat yhä jääkylmät.

Ikkunan alareunassa on paksu jääkerros, josta öisin nousee ruutua koristamaan jääkukkien hentoinen rivi.
Jokohan olisi aika kaivaa ne oikeat talvivaatteet esiin? Yhden laatikon kupeessa lukee : kelkkailupuku, villa- ja fleecepaitoja. En yhtään muista, mitä siellä oikeesti on. Viime yönä pakkasmittari näytti -19, sisällä +17.

Onneksi saan nukkua sisällä unisukkineni ja paksuine peittoineni ja yöpuvussa, jonka pitäisi olla lämmin. On hirveää ajatella, että meilläkin, täällä kotomaassa jotkut nukkuvat tänäkin talvena ulkona. Kuka missäkin.

Jouluvalot palavat Mäntyperällä vielä pitkään. Ulkona sekä sisällä. Ja kynttilöitä eukko polttaa takassa, pöydällä, monenlaisissa lyhdyissä, vaikka kuinka on taas todettu, että kynttilän pienhiukkaset ne vasta vaarallisia ovatkin! Ilmankos Mäntyperän eukko kipuilee milloin mistäkin, kun ei ota huomioon näitä viisaimpien ohjeita. Ne tuletkin uuniin sytyttää aina alta päin.
On se kummallista, kun meillä voi aikaa ja rahaa tuhlata kaikenlaiseen tutkimukseen ja ohjeistukseen, kun maailmalla eletään ihan toisenlaisessa todellisuudessa. Juuri kuultiin, että tanskalaisnainen oli näissä turvattomissa maissa raiskattu, kun hän oli käynyt miesjoukolta kysymässä tietä hotellilleen eksyttyään matkalla museosta. Tänään ei liene mikään tasa-arvonpäivä (vaan oikeesti ”käytä hääpukua-päivä!), mutta ihmetellä pitää, että esim. Iranissa nainen ei saa ajaa moottoripyörää. Kyllähän se hirveän säädytöntä ja epäterveellistä onkin, vai mitä. Saakohan hän siellä ajaa polkupyörällä?

Joskus Ruotsinvallan aikana meillä on ollut laki, että mustalaisen saa tavatessa ampua. Mutta voitteko kuvitella, että Afganistanissa ei saa syytettä, jos ampuu naisen? Se ei ole siellä rikos.
Näitä kun aattelee, niin eipä tee paljon mieli omista oloista napista. Ja sitä tasa-arvoakin koittaa jollakin tavoin pitää yllä. Eli tämä paljon puhuttava vessan istuinrengas. Jos käyn miesihmisen taloudessa vessassa, koitan muistaa nostaa renkaan ylös asioituani.
Kuinkahan moni tänään käyttää sitä hääpukua? Olisi mukava lähteä tässä pakkasessa katsomaan, kuinka vuosia pyöristyneet muistoihinsa pakkautuneet naiset pörräävät kaupungilla hunnut hulmuten, runsaat muodot kaula-aukoista pursuten. Ja kulkevatko herrat työpaikoillaan tehtaissa, jätekuskeina tai johtajina frakeissaan, tummissa puvuissaan ruusut rintapielessä ja kiiltonahkakengät kyytiä antaen?
Mäntyperän eukko ei juuri säpsähdyttäisi omassaan, josta onneksi enää on vain muistot jäljellä. Siskon vanha vaaleanpunainen kotelomekko ja toisen siskon lintallaan olevat harmaat kengät eivät paljon liitolle luvanneet. Paikkansa pitivätkin nuo enteet.

Pitkän ja pimeän, sateisen ja loskaisen syksyn jälkeen taivas on vihdoin sininen. Yöllä on ollut valoisaa kuin päivällä. Monta kertaa on pitänyt nousta katsomaan kuuta ja kalpealla taivaalla tuikkivia tähtiä. Revontulia ei ole näkynyt, mutta eipä niitä varmaan tuon kuun valossa juuri erottaisikaan.

Pakkanen on paukahdellut nurkissa, ja puiden oksilla timantit kimaltavat yölläkin. Mutta varsinkin näin päivällä pihan koivut ovat koristautuneet todellakin tuhansin strassein ja helmin koristeltuun huntuun. Kun pieni tuulenvire heileuttaa oksia kimaltava verho leijuu maahan.
Koskelle pakkanen on rakentanut tunturimaiseman, sillä vesiryöpyt ovat jäätyneet kivien kupeisiin pyöreiksi myhkyröiksi, jotka kasvavat päivä päivältä, yö yöltä.

Koskikara siellä niijailee, pulahtelee tavan takaa jäiseen veteen ja vilkuttaa silmää eukolle. Turha kutsua mukaan, kun tuskin tarkenee katsella täällä!

Saukko on jättänyt jälkensä padolle. Ihmetellä pitää, kuinka pitkään se on sukeltanut yläjuoksulla, kun koko Niskalampi on jäässä, ja sulaan joen suuhun on hirmu pitkä matka. Ehkä se on noussut jossain rantamalla pintaan, piilossa rannan saraikossa, jossa jää on vielä haurasta.

Koskella saukkoa kiikaroidessa havahdun, että mikä ihmeen mollukka se sieltä kuusten kainalosta oikein kurkistaa! Silmiin sattuu sen kirkkaus, ja kummallisesti sen loisto syö kuusten kylkiä tieltään. Voi tätä autuutta! Aurinkohan se on, se joka saa nuo pihapuidenlatvat syttymään ledvaloja kirkkaampaan tuikkeeseen, valaisee , vaikkei tupaan osukaan niin, että valoja ei enää päivällä tarvitse pitää.

kuulumisia pieni

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *