Eukkomamma on kuulostellut keväisiä ääniä. Kun päivä pitenee, moottorisahat ja raivaussahat käynnistyvät ja avartavat maisemaa. Liikaakin.
Tuulituhojen ennakointi on viime aikoina tehnyt enemmän tuhoa kuin Venäjän armeija aikoinaan. Kirkonmäen männikkö kunnantalon kulmilla on harventunut taas. Kerrostalon kiviaidan vieressä törröttävät tuoreet kannot muistuttamasta puuvanhuksista, jotka loivat kuvan omaleimaisesta kirkonkylästä. Männiköstä on jäljellä enää muutama vanhus, omaleimaisuudesta sitäkin vähemmän.
Puiden kaadon syytä eukkomamma voi vain ihmetellä. Yhtään sellaista uutista en muista enkä historiankirjoituksista lukenut, että kaatuneet männyt tai niistä putoavat oksat – tai edes kävyt – olisivat jotakuta loukanneet. Koulumäntykin katkesi aikanaan myrskyssä ilman henkilövahinkoja.
Avartumisen vastakohdaksi sitten rakennetaan. Koneet ovat ilmestyneet jo kerrostalotyömaalle Tapuliaukion laitaan. Näinä päivinä käynnistyvää rakennustyömaata seuratessa voi hiljalleen totuttautua maiseman lopulliseen muutokseen. Ja ainakin väliaikaisesti eukkomamma joutuu opettelemaan kiertotien kaupoille, kun rinteen kävelytie suljetaan – kaiketi turvallisuuden vuoksi.
Viimeinen vilkaisu alas rinteeseen ennen kerrostaloa.
Ei kun vielä viimeisempi.