Siirry suoraan sisältöön

Kuntarakennetyötä esitellään

Etelä-Karjalan tulevaa kuntarakennetta on selvitetty pitkin alkuvuotta. Työn tuloksia on jo esitelty maakunnassa.

Lemin kirkolle laskeutui alkuviikosta iso kurki.

Lemillä esittelytilaisuus on ensi torstaina.

Tietoa maakunnan tilasta ja kuntien tavoista hoitaa tehtäviään on koottu runsaasti. Kuntarakenneselvityssivustolla julkaistuilla työryhmien loppuraporteilla on yhteispituutta noin 180 sivua, eikä niissä puututa sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Näiden osalta työ vielä jatkuu ja julkistaminen tapahtuu vasta toukokuussa.

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain linjaukset päätettiin 23.3. minkä jälkeen kuntarakenneselvitysalueilla läpi Suomen on pohdittu miten ne vaikuttavat selvitystyöhön. Monet yksityiskohdat kuten tulevat palveluiden tuottajat ovat vielä avoinna, joten palveluiden tuotannosta Etelä-Karjalassa ei voida vielä vetää johtopäätöksiä, selvittäjät toteavat.

Selvitys sisältää suunnitelman hallinnon ja palveluiden järjestämisestä sekä tuottamisesta alueella. Selvityksessä käsitellään myös kuntien taloustilannetta, asukkaiden osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksia sekä lähidemokratian toteutumista. Selvitys sisältää arvion eri kuntarakennevaihtoehtojen vaikutuksista. Etelä-Karjalassa esillä ovat olleet yhden ja kahden kunnan vaihtoehdot.

Lemillä esittelytilaisuus pidetään torstaina 24.4. kello 18. Paikkaa ei sivuilla ole ilmoitettu, mutta koulukeskuksen auditoriota  (paikka korjattu juttuun) voisi veikata. Suuren suurta yleisömenestystä tilaisuudet eivät ole saaneet, mutta Lemillä asia toki voi olla toisin.

 

 

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *