Siirry suoraan sisältöön

Kaikki kukassa yhtä aikaa

Jos nyt helteeltä jaksaa ja ukkoselta uskaltaa mennä pihalle, puutarhan kukkaloistossa riittää ihailtavaa.

Sinikuusamakin kukkii jo, vaikka viikko sitten se tuskin oli hiirenkorvalla.

Kevään poukkoileva aikataulu on aiheuttanut sen, että sipulikukatkin ovat vasta parhaassa loistossa.

Narsissit uhmaavat hellettä.

Narsissit uhmaavat hellettä.

Heinikossa kukkii vielä helmililja.

Heinikossa kukkii vielä helmililja.

Kiurunkannus hautautui kertaalleen katolta tulleen lumen alle, mutta kukkii silti.

Vaahteran kukinta on jo lopuillaan.

Vaahteran kukinta on jo lopuillaan.

Norjanangervon oksat peittyvät valkoisiin kukkiin.

Isotuomipihlaja puhkesi kukkaan pari päivää sitten.

Sammalleimu aloittelee kukintaansa.

Sammalleimu aloittelee kukintaansa.

Viinimarjamehua keitetään taas kesällä, ainakin herukankukkien runsaus antaa niin odottaa.

Tänä vuonna omenakin kukkii runsaan sadon; vielä kukat ovat nupuilla.

Alppiruusu jatkaa kohta siitä, mihin joulukuun lämpimillä jäi. Talvikukinnasta on jäljellä ruskea kara.

Ja missä ei muuta ole kukassa, siellä loistaa voikukan kehrä.

Koivukin jatkaa yhä ylenpalttista kukintaansa. Keltainen matta kattaa kaiken pihalla ja terassilla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *