Kotimaan kierroksella: Tuurilla mennään

Teksti ja kuva: Sirkka-Liisa Vaalivirta

Okrasta lähdettyämme oli tarkoitus kierrellä hiukan Keski-Suomea. Paikoin saikin katsella tosi rauhassa, sillä liikenne saattoi seisoa pitkään siltatyömailla, mutta kauniina kesäpaivänä tuo ei haittaa, kun ei ole kiire.

Virtain perinnekylän maisemaa.

Virtain perinnekylän maisemaa.


Poikettiin katsomassa ”kehittyvää Ellinvuorta”, missä todellakin näkyy keskeneräistä kehitystä runsain määrin. Helteisen päivän jälkeen etsittiin sitten yösijaa ja satuttiin Manso Campingille. Joskus löytää tällaisia helmiä ihan sattumalta!
Pieni mökki metsän laidassa, jyrkän mäen päällä, alla ilta-auringossa kimaltava vesistö ja vaatimattomasa mökissä kukkaistutuksin koristettu terassi! Mökissä oli kaikki tarpeellinen, hyvät patjat ja peitot sekä tyynyt, siistiä ja puhdasta. Telkkarista tosin nsaatiin näkyviin ilalla vain yksi kanava, aamulla jo näkyivät muutkin. Pieni sauna oli kokemus sinänsä. Pienihän se oli, mutta hyvälöylyinen.
Campingilla oli kahvila, josta sai syötävääkin. Ja lapsille oma siisti leikkipaikka pihassa kaikenlaisina vempaimineen. Aamuksi oli tehty herkullisia sämpylöitä kahvin kanssa nautittavaksi.
Samat ihmiset olivat töissä kuin illallakin, ja kun kyselin paljonko henkilökuntaa on, kun kaikki on niin siistiä, nhiin hymyilevän vastauksen sain: me kolme. Siis lähes ympäri vuorokauden! Ja kaikesta näkyy, että matkailijan halutaan todella viihtyvän!
Mäntyperän eukonkameran akku alkoi nikotella, joten kuvaa Mansosta ei nyt saatu,mutta myöhään syksyynkinavoinna oleva Manso Camping kannattaa kyllä painaa mieleen, kolmostien varressa, Ikaalisissa.

Jatkettiin kylläisinä ja hyvillä mielin Parkanoon päin. Metsämuseo tien varrella ei ollut auki, mutta Virtain perinnekylään tutustuttiinkin sitten njo ajan kanssa. Lainaviljamakasiinista opas kertoi mielenkiintoisia tarinoita. Makasiinissa on esim. kaksikerrosseinät! Ihan totta, ja siinä välissä on ollut sitten kiviä, jotta varkaat eivät ole päässeet poraamaan seinään reikiä viljaa varastaakseen. Nälkävuosina vilja on ollut kultaakin kalliimpaa.
Ovien lukot olivat monimutakaiset, eivätkä yhdellä avaimellä auenneet, vaan avaimia oli siellä täällä eri henkilöillä, joiden piti kaikkien olla paikalla, jotta makasiiniin päästiin! Eipä heitetty leipää hukkaan siihen aikaan!
Museoalueella tutustuttiin moniin muihinkin rakennuksiin, esimerkiksi entisten metsureiden kämppään, ei kelpaisi nykyajan nuorellle, joka jo pienestä pitäen on saanut oman huoneen.
Tervanpolttopaikalle tarkoitetussa pilkekasassa oli kärppien kesäinen turvapaikka, ainakin 4-5 ruskeaa valkovatsaista uteliasta kilkattajaa mustine hännänpäineen kurkisteli meitä. Harmillista, että se kameran akku suostui toimimaan vain hetkittän, joten ainoaksi kuvaksi museoalueelta jäi yleiskuva harakkatuulimyllystä. Mutta kaikenkaikkiaan näkemisen ja kokemisen arvoinen paikka.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *