Siirry suoraan sisältöön

Lemi melkein motissa

Lemin huvenneista linja-autovuoroista on tullut kuuma puheenaihe. Kesän jälkeen vuoroja ei tullutkaan juuri lisää: kaupunkiin päin pääsee kahdesti päivässä, takaisin kolmella vuorolla.

Viime keväänä vuoroja oli vielä seitsemän, kahdeksan päivässä. Joukkoliikenneuudistus vei niistä valtaosan. Nyt kaupunkiin pääsee vain aamuseitsemältä ja iltapäivällä yhden jälkeen. Takaisin on tultava puolilta päivin, kahden aikaan tai puoli viideltä. Viikonloppuisin autoja ei kulje ollenkaan.

Aamupäivän koululaisvuorot muuttuivat kokonaan kunnan kustantamaksi tilausliikenteeksi, joihin muilla matkustajilla ei ole pääsyä. ELY-keskus ei niitä enää kilpailuttanut. Paluuvuoroista keskimmäinen on koululaisvuoro, joka jatkaa Lemiltä Savitaipaleelle.

Vähentyneet vuorot vaikeuttavat asiointia kaupungissa, mutta myös työmatkaliikennettä, kun vaihtoehtoja ei ole. Myös ammattikoululaiset ja lukiolaiset ovat uudessa, entistä hankalammassa tilanteessa.

Lemin peruskoululaisten mahdollisuuksiin harrastaa ja asioida kaupungissa aikataulut ovat iso este, sillä koulupäivän jälkeen ei Lappeenrantaan mene ainuttakaan bussia.

Ylämaallekin enemmän

Matkahuollon nettiaikatauluista voi verrata, kuinka paljon muualle maaseutukeskuksiin kulkee autoja. Savitaipaleelta pääsee kaupunkiin kolmella vakio- ja neljällä pikavuorolla päivässä, takaisin neljällä vakiolla ja kolmella pikavuorolla.

Taipalsaaren kirkolta Lappeenrantaan kulkee 15 vuoroa, toiseen suuntaan 14. Taavetista pääsee kaupunkiin 12 vakiovuorolla ja kolmella pikavuorolla, toiseen suuntaan kulkee seitsemän vakiovuoroa ja kymmenen pikavuoroa.

Ylämaalta tulee Lappeenrannan keskustaan saman verran vuoroja kun Lemiltä – kaksi päivässä – mutta takaisin kaupungista niitä menee yksi Lemiä enemmän eli neljä.

Joutsenolaisetkin ovat valittaneet huonontuneita yhteyksiä samaan aikaan, kun kouluja on keskitetty. Päivittäin Joutsenosta Lappeenrantaan ajaa kaksi vakio- ja neljä pikavuoroa, toiseen suuntaan neljä vakio- ja kolme pikavuoroa.

Lemin Kirjava soitti Kaakkois-Suomen ELY-keskukseen saadakseen tietää, miten näin harvoihin liikennevuoroihin on Lemin kohdalla päädytty. Keskiviikon aikana ei vastausta kuitenkaan saatu.

Avainsanat:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *