Siirry suoraan sisältöön

Entistäkin tuottoisampi vuosi

Vaikka taantumassa eletään, on ainakin yksi ala, jossa vuosituotanto on huipputasolla – puuston lehtikasvatus.

Eukkomamman lehtivuori kasvaa kasvamistaan.

Eukkomamman lehtivuori kasvaa kasvamistaan.

Tänä syksynä on haravalle riittänyt töitä. Jo pari viikon ajan eukkomamma on tehnyt pienempiä tai isompia urakoita lehtien kimpussa.

Ennen lauantaita tulos oli 17 kottikärrykuormallista. Nyt pitikin kiirehtää, että saisi lakaistua lehdet kokoon ennen sadetta. 20 kertaa sai kipata kottarit, ennen kuin jotakuinkin kaikki lehdet oli pois nurmikolta.

Kaikki jo pudonneet siis, sillä lehmus pihtaa lehtiään pakkasesta ja sateesta piittaamatta ja pikkuinen tammikin on tykästynyt keltaiseen vaippaansa. Vaahterassa jälkisato on enää muutama lehdykkä siellä täällä.

Koivunlehtituotanto on sen sijaan ollut monta edellissyksyä pienempää, sillä syysmyrskyt eivät ole osuneet ruska-aikaan, joten naapurin koivikko on satanut omalle puolelleen, enimmäkseen.

Lopullinen tuotanto yltää siis lähes 50 kottikärrykuormaan, jos ensi kevään haravointi lasketaan mukaan. Hyvää tuotantoa selittävät veden ja auringonpaisteen riittävyys kasvukaudella, ja tietenkin se, että puut ovat joka vuosi edellisvuotista suuremmat.

Haravanvarressa tuleekin miettineeksi, pitäisikö jostakin tai joistakin niistä luopua. Vaan ei, sillä ne tuottavat ennen kaikkea iloa. Ja kuinka paljon iloa olikaan niiden antamasta varjosta nyt heinäkuun helteillä.

Ja iloa on myös haravointi. Ainakin silloin, kun lehdet kuivina kahisevat vasten routaista pihanurmea.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *