Koskikaroja katsomassa

Teksti ja kuvat: Sirkka-Liisa Vaalivirta

Päätettiinpä tehdä vähän pitempi koskikararetki heti alkutalvesta, kun jo lokakuun puolella nähtiin siellä Huopaisenvirralla kara, ja tähän Mäntyperällekin tuli heti marraskuun alussa.

Karoja saatiin kiikareihin jokaisella koskella, minne pysähdyttiin.

Karoja saatiin kiikareihin jokaisella koskella, minne pysähdyttiin.

Eväitä ei otettu, vaan päätettiin käväistä jossain kuppilassa, sillä lyhyenä päivänä ei hämärä juuri evästaukoja tarjoaisi. Ajeltiin sitten Mäntyharjun tietä, ja eikös vain, jo Huuhilonkoskella kaikki kivet olivat täynnä tuoreita valkoisia merkkejä. Oli siinä kara niiaillut ahkerasti, vaan ei juuri nyt meille näyttäytynyt.
Jatkettiin tietä eteenpäin ja kylläpä vain, Vanosenkoskella jo nähtiin kaivattu ystävämme. Siellä se sukelteli ja polskutteli kovimmassa virrassa, ja jälleen koko kosken mitalla kivet olivat valkeita kakkatäpliä täynnä.Ennallistetut kosket tarjoavatkin mukavasti istuinkiviä karoille.

Ja yksi retkeläisistä riemuitsi – nyt minun päiväni on pelastettu, minä näin koskikaran. Kovasti siinä mietittiin karan elämää ja pesintää, ja miten ihmeessä se pystyy tuolla tavoin sukeltelemaan kylmässä vedessä.
Seurueemme nautti kahvit Mäntyharjussa, jossa katukuva oli niin hiljainen, että ”Mäntyharjun pojat lienevät lähteneet reissulle”. Varsinainen matkamme tarkoitus oli käydä Tuustaipaleella Kaivannonkoskella, ja sinne saavuimmekin todistamaan, että karoja koskella on. Jälleen kaikki kivet täplitetty ja ainakin kaksi karaa näkyi, toinen kosken alajuoksulla, toinen yläpuolella.

Kaivannonkoski.

Kaivannonkoski.

Ihailimme myös vanhoja rantapuita, ja upeata Toivolan Maamiesseurantaloa, entistä uittomiestenpaikkaa.
Matkaa jatkettiin Miekkakoskelle. Pettymystä ei sekään meille tuottanut, karahan siellä keikkui koskessa ja kivet olivat merkkejä täynnä. Kesällä varsin vilkas levähdyspaikka oli nyt muuten hiljainen, mutta olipahan sellainen ohjelappu, jota ei vielä muualla oltu nähty: ”Kahlaaminen kielletty lohen mädin suojelemiseksi.” No, karaa tuo ei varmaankaan koskenut.
Hämärä alkoi jo pikkuhiljaa haitata, mutta kierrettiin vielä Virtasalmen molemmat sillat ja Voikkaan vedet.Lyhyitä ne on marraskuiset valkeat, mutta aivan huippureissu, kun näin monta karaa nähtiin. Ja karareissut jatkuvat – lähikoskia voidaan käydä katsomassa lyhyelläkin varoitusajalla (soita Sirkka-Liisa 050-5373903) ja myöhemmin talvella luonnonsuojeluyhdistyskin aikoo retken järjestää.

( Kuvat Kaivannonkoski ja Kara kiikarissa)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *