Koko Lemi pimeänä, mutta eukkomamma vain tunnelmoi

Kaksi päivää ajoittaisena jatkunut lumisade on merkinnyt lumitöitä ja sähkökatkoja. Illalla sähköttömästä tunnelmasta nautittiin yli kolme tuntia.

Oksille kasautuva lumi on kaunista, mutta sähköasentajille se on merkinnyt yötöitäkin.

Oksille kasautuva lumi on kaunista, mutta sähköasentajille se on merkinnyt yötöitäkin.

Yllättäen oltiin pimeässä, kynttilöiden, lyhtyjen ja taskulamppujen valossa. Onneksi oli pihasaunan kiuas kuumana. Saunapolulta saattoi ihailla täysin pimeää kirkonkylää, jota vain lumi ja silloin tällöin hetkeksi  autojen valot valaisivat. Yhtä hyvin olisi voinut olla keskellä metsää, kaukana asutuksesta.

Viidellä eurolla halpakaupasta ostettu led-valaisin riitti hyvin saunavaloksi, löylyissä oli tunnelmaa.

Sitten hellatakkaan tuli, vesikattila kuumenemaan. Teetä kynttilänvalossa. Ihan kuin olisi saanut yllätysloman erämaamökille.

Uni tuli silmään rikkumattomassa hiljaisuudessa, kun yksikään sähkölaite ei hurissut tai humissut. Kunnes sitten yhdentoista jälkeen räpsähti televisio puhumaan ja keittiössä olikin täysvalaistus.

Aamulla sähköt katkesivat uudestaan. Melkein koko Lemi oli taas pimeänä. Onneksi kahvinkeitin ehti juuri tehdä työnsä ja teen juojalle oli termoksessa illalla pullotettua kuumaa vettä. Eikä katko kestänyt nyt kuin puolitoista tuntia.

Pienissä erissä annosteltuna sähköttömyys on oikeastaan nautinto.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *