Sen suven suloisuutta – Mäntyperän kuulumisia

Viime yönä Mäntyperän eukko heräsi kesken sikeimmän unen. Ei ulissut tuuli, ei ropissut sade eikä kolistellut ukkonenkaan. Oli vaan yhtäkkiä tullut mieleen eilen ostettu suklaalevy.

Oli sen kaikessa kiireessä pannut johonkin, hiukan aloitettuna tosin, mutta nyt ei muistanut minne. Olihan se ylös noustava. Ensin etsi sitä hämärissä käsikopelolla ilman rillejä ja valoja. Joskus piilot ovat olleet ruokakaapissa sokeripussin takana, joskus astiakaapissa lasien päällä, joskus liinavaatehyllyllä pyyheliinapinon takana. Vaan ei löytynyt.

Oli laitettava valot ja rillit silmille. Etsintä jatkui -ja löytyihän se lopulta jääkaapista makkarapaketin alta.
Mikä helpotus. Siinä sitten istui eukko nautiskelemassa keskellä yötä suklaata ja kylmää maitoa. Eikä uni sitten enää meinannut tulla millään!

Eukko kiikaroi ikkunoista öistä pihamaata, ihan turhaan. Ei siellä mitään ihmettä näkynyt, ei lepakoita ei pöllöjä, ei hirviä eikä edes yöperhosia. On tosi tylsää valvoa, kun väsyttää eikä saa unta. Piristääkö suklaa ?
Päivällä pihassa on vielä vipinää, vaikka istuksisi ihan itsekseen. Harmaapäätikka huutaa poikiaan, neuvoo talviselle ruokintapaikalle. Talitiaiset ruokkivat vielä muutamaan pönttöön, joistakin ovat jo saaneet pojat pois. Sinitiainen laulaa lurittaa joka kerta, kun tuo poikasilleen einettä omenapuun pönttöön.

Harmaasieppoa ei juuri keväällä näkynyt, nyt tuntuu, että hömelön näköisiä poikasia kurkistelee monesta avopöntöstä, pajulintu ruokkii naapurin puolelle vatunvarsien alle, hernekerttu pyörii pihassa ja lehtokerttu lepertelee toisinaan kuin keväällä. Ja ihme ja kumma, ruokokerttunen oikeastaan vasta aloitti laulelmansa.
Perhosia on ollut tosi vähän. Ei ole eukko havaintovihkoonsa juuri mitään ylöskirjannut. Ja eräänä päivänä piti postilaatikolla naapurille selitellä, miksi on purkin kanssa nokkospuskassa tien varressa. ”otan tästä vähän näitä neitoperhosen toukkia kotikasvatukseen omaan nokkospuskaan…” Siirtoistutuksia siis.

Ja nyt omassa puskassa lihovat mustat toukat, jotka toivottavasti pääsevät lentoon samoihin aikoihin kun viimeiset pelto-ohdakkeet puhkeavat kukkaan. Nyt tuntuu, etteivät perhosten ja kasvien aikataulut sovi kovin hyvin yhteen. Yritän niittää kasvustoja, jotta saan uutta kukintaa aikaan.

Juuri tänään pihanurmikon peittää valkoapila. Se on eukolle aika hankala kasvi, silmät vuotaa ja henki on ahtaalla. Jos vielä olisi niin lämmin, että kulkisi pihalla paljasjaloin, niin kimalaisen pistot olisivat jokapäiväistä kiusaa apilikossa. Ampiaisia ja mehiläisiä ei myöskään ole juuri näkynyt, vielä ovat paarmatkin vähissä, mutta voi sitä hyttysten ja mäkäräisten määrää!

Ja jos Mäntyperän eukon tupasessa seinät esittelevätkin Perun viidakkoa, niin pihamaalla on ihan oma viidakko. Yrittelen pitää polkuja ja marjapuskien alustoja puhtaina, mutta eipä ole helppoa niittää kasvustoa, joka on itseään korkeampaa. Viidakkoveistä tarvitsisi!

Kun nokkoset kasvavat yli marjapuskan, ja huitaiset viikatteella niitä tyvestä poikki, niin silmille siippaisevat, se on varmaa. Toisinaan eukko onkin niin nokkosilla pieksetty, että jos vanhat terveykasvikirjat paikkansa pitäisivät, niin eipä pitäisi minkäänlaisen kolotuksen enää moisen kivun alla tuntuvan!

Viileä kesä on kasvattanut heinää ja pottuakin. Tänä kesänä eukko päätti jättää perunan multaamisen kokonaan, tunkee sen sijaan niitetyt heinät ja kitketyt rikkaruohot vakojen väliin tiukasti. Ainakin nyt näyttää ihan hyvältä, ja nokkospuskan viereen istutetut Timot tuottavat jo maukasta satoa, vaikka pottuvaon katkaisee jokavuotinen myyrän käytävä.

Keväällä ajattelin kokeilla viekö se potut jo kesällä, vai odottaako parempaa satoa syksyyn. Olen olevinani ovela ja keitän Timot jo kohtsillään, heh-heh!
… Tässä välillä kävin tarkistamassa, että ainakin vielä sato on tallessa, niin valkeita kauniita ja puhtaita pottuja kasvaa siellä kokeilupenkissä, nokkosten suojassa sahanpuru vaon pohjalla ja niitetty heinä päällä, multaa tuskin nimeksikään. Ja lisää kokeiluja löytyy sitten ämpäriviljelystä, johon todellakaan en usko myyrien pääsevän. Villisioista en tiedä…

Tuskin milloinkaan on ollut näin pitkä vastakesä. Lehdet koivuihin tulivat jo hyvin varhain, toukokuussa vastominen onnistui jo suuremmitta naarmuitta ja kivuitta, lehti oli täysikokoinen ja pehmeä. Ja niin on vieläkin, sillä viileät sateet ovat vain kasvattaneet lehtiä, kellastumisesta ei ole tietoakaan.

Pienen pieneen saunaansa eukko ei kylläkään suurta vastaa tee, muutama oksa pihan pusikosta riittää. Ihana tuoksu tulvahtaa saunaan siitäkin, eikä roskia tule juuri lainkaan.

Netti on nytkähdellyt kaiken kesää. Joskus on ollut viikkotolkkuja, ettei auki ole saanut niin sivun sivua. Välillä on oikein vihaksi pistänyt uutisten ”lisää nettisivuillamme” tai Eksoten tiedotteet, jopa tapahtumatietojen lähettäminen, tai siis lähettämättä jättäminen, kun ei mihinkään pääse. Jos sivu aukeaakin, niin tuskin ehdit aloittaa, kun yhteys on taas poikki. Ja jos lapsukaiset tekivätkin mummille face-sivut, niin aina on tuntunut, että jos hetken kestää yhteys, niin jotain tärkeämpääkin olisi kuin kavereiden metsästys. Toivottavasti niitä kuitenkin vielä on!
Nyt antennia asennellaan lintutorniin. Toivottavasti yhteydet sen jälkeen hiukan paremmin pelaavat, sillä köyhälistöllä ei mitenkään ole varaa näihin valokuituihin! Ja yllättävän monilla ystävillä ei ole edes tietokonetta netistä puhumattakaan. Osa meistä on siis lähes heitteillä!
Mutta nyt piha kutsuu. Tätä suven suloisuutta riittää onneksi vielä puoli kesää, nautitaan, ihmiset! Jos ei nurmella tai rannoilla makailu enää onnistukaan niin maistellaan mansikoita, mutustellaan mustikoita, katsellaan pilvien taivaallisia muotoja!

kuulumisia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *